Poikkeustilanteen dokumentoimiseksi olemme päättäneet pitää instituutin etätyöblogia. Seuraavan blogimerkinnän kirjoittaa instituutin tiedottaja Ave Anniste.
Oli 2. maaliskuuta 2020, kun palasin vanhempainvapaalta instituutin tiedottajan tehtäviin. Yhdeksänä suurenmoisena päivänä sain aamuisin katsoa peiliin, pukeutua hienoihin vaatteisiin ja polkea pyörällä töihin. Sitten Viron hallitus julisti poikkeustilan ja siirryimme tekemään töitä kotikonttorista käsin.
Tilanne oli odottamaton, outo ja turvaton. Yhdessä muiden kanssa tottelin ennennäkemättömän uhkan käsittäen vapaaehtoisesti määräyksiä, jotka vain muutamia viikkoja aikaisemmin eivät olisi tulleet kysymykseenkään. Ja sitten aloin sopeutua ja mukautua tähän unelta tuntuvaan uuteen todellisuuteen – täsmälleen kuten Anu ja Karoliina, juuri kuten Kadri ja Veera.
Jostain mieleeni on jäänyt, että ihmiseltä kestää suunnilleen kuukausi sopeutua mihin tahansa uuteen. Omakohtaisen kokemuksen viisastamana voin sen nyt vahvistaa. Kuukauden kuluessa olen onnistunut varsin menestyksellisesti kuvittelemaan elämän, joka tarvitsee toimiakseen vain itsekuria – ja nopean ja rajattoman nettiyhteyden. Työt sai tehtyä, kaupassa sai ”käytyä”, vapaa-aikaa laadukkaasti vietettyä.
Alkuun tuntui, etten tulisi ikinä pitämään sellaisesta tavallisuudesta. Tuntui, että elämästä on leikattu sille puhtia ja väriä antava spontaanius. Vähitellen aloin huomaamaan uuden tilanteen positiivisiakin puolia. Sain vahvistusta kuluneelle toteamukselle, että jos ei nyt kaikki, niin ainakin todella paljon on kiinni omasta ajattelusta. Käsitin, että minäkin tahdon olla yksi niistä ihmisistä, jotka tietäessään maailmanlopun tulevan huomenna istuttavat tänään omenapuun.
Erityisen voimaannuttavaa on ollut huomata, miten paljoon olemme kykeneviä, jos vain on riittävästi tahtoa. Elämä on muistuttanut varasuunnitelman järkevyydestä – tehkäämme siis suunnitelma B! Ja tavatkaamme elokuussa Arvamusfestivaaleilla, jossa instituutti toimii ajankohtaisen ihmisoikeusteemaisen pop-up-koulun parissa. Olkoon se sitten Paidessa, Zoomissa tai jossain meille vielä tietämättömässä paikassa. Toivoa on!
