Virossa koronaviruksen leviämistä estävät toimet aloitettiin vähän aikaisemmin kuin Suomessa, ja tähän mennessä Suomen Viron-instituutin työntekijät ovat jo vähitellen tottuneet uusiin oloihin. Poikkeustilanteen dokumentoimiseksi olemme päättäneet pitää etätyöblogia. Ensimmäisen blogimerkinnän kirjoittaa instituutin johtaja Anu Heinonen. Lukuiloa!
Rutiineja, uusia toimintatapoja ja kärsivällisyyttä – siitä on instituutin etätyöviikot tehty
Virossa koronaviruksen leviämisen ehkäisyyn liittyvät toimet käynnistettiin hieman Suomea aiemmin. Suomen Viron-instituutti on totutellut uuteen toimintaympäristöön ja työskennellyt etänä jo lähes kolme viikkoa. Konttorit Tallinnassa ja Tartossa ovat sulkeneet ovensa, mutta työntekijät ovat tavoitettavissa etäyhteyksin. Kevään tapahtumista suuri osa on siirtynyt syksylle, mutta osa tapahtumista toteutetaan verkon välityksellä. Uusia toimintamuotojakin on jo kehitetty.
Täällä Tallinna – kuuleeko Tampere, Oulu, Turku, Tartto ja Kose?
Näin käynnistyvät arkipäivämme, kun työntekijöiden kanssa aloitamme videopalaverit Teams-sovellusta käyttäen. Poikkeuksellisina aikoina rutiineista on hyvä pitää kiinni ja työyhteisömme uudeksi rutiiniksi on muodostunut jokapäiväiset verkkopalaverit.
Tavallisesti käymme päivittäin lävitse arkiseen työntekoon liittyviä asioita – vuosikertomuksen työstöä, tapahtumien suunnittelua ja toteutuksesta sopimista. Aina aihe ei välttämättä liity päivittäisiin askareisiin. Kulttuurintuntemusta suomalais-virolaisessa työyhteisössä on lisätty puolin ja toisin. Viime viikolla virolaiset työntekijämme oppivat tietämään, mikä merkitys kokki Jaakko Kolmosella oli suomalaisten arjessa 1970- ja 1980 -luvuilla. Tällä viikolla koko työyhteisö sai ZOOM-koulutusta Jyväskylän yliopiston asiantuntemuksella.
Kun kaikki oli vielä toisin: naistenpäivän juhlintaa ja isoja kulttuuritapahtumia
Vielä viimeisen viikon aikana ennen poikkeustilaa osallistuin useisiin tapahtumiin, joissa oli läsnä satoja jollei jopa tuhansia osallistujia.
Adamson-Ericin museon näyttelynavajaisissa juuri ennen poikkeustilan julistamisyötä ihmettelimme pienen vierailijajoukon kesken, kuinka samalta päivältä oli yllättäen peruttu tapahtumia. Viron historiallisen museon työntekijä kertoi heidän jo sulkeneen ovensa. Mietimme, oliko kyseessä viimeinen tapahtuma, jossa tapaamme toisemme vähään aikaan. Päivittelimme järkyttyneinä Saarenmaan koronatilannetta, joka tuolloin tuntui vielä kaukaiselta.
Illalla lähdin Alexela konserttitaloon seuraamaan Suomesta tulleiden ystävien kanssa pietarilaisen Eifman Ballet -ryhmän huikeaa esitystä. Kotiin palattuani Virossa oli julistettu poikkeustila, ja omalla kohdallani baletti jäi viimeiseksi yleisötilaisuudeksi, varmaankin kuukausiin.
Seuraavana aamuna pidimme työntekijöidemme kanssa kriisipalaverin, johon jo osa työntekijöistä osallistui etänä. Viro oli käytännössä katsoen muuttunut yhdessä yössä.
Tässä tilanteessa mietin itse, millainen riski mahdoin olla työntekijöillemme useisiin isoihin tilaisuuksiin osallistuneena. Lisäksi lasten hiihtolomaviikon matka oli suuntautunut Islantiin ja New Yorkiin, jotka vielä tuolloin oli määritelty ”koronavapaaksi” alueeksi. Niin ei tainnut kuitenkaan olla.
Viron viranomaisten sulkiessa museot sekä koulut, siirryimme itsekin pian etätyöntekoon – kuka Suomessa kuka Virossa. Itselleni oli helpointa valita Tallinna, jossa koti ja perhekin on.
Onneksi olemme niin läheisiä!
Kun mietin vallitsevassa tilanteessa instituuttimme perustehtävää – Suomen ja Viron välisen kulttuuri- ja koulutusalan yhteistyön edistämistä, voin onnekseni huokaista helpotuksesta. Koronakriisi ei tähän perustehtäväämme kykene lyömään suurta lommoa, vaikka maidemme väliset rajat olisivatkin kiinni!
Suomen ja Viron kielellisen ja kulttuurisen läheisyyden ansiosta voimme huoletta tehdä monia sellaisia asioita, jotka olisivat jopa mahdottomia toisenlaisessa kontekstissa. Viime viikolla järjestimme Viron suomen opettajien kevätseminaarin verkossa sekä julkistimme vuoden suomen opettajan. Tämä toki vaati ensin opettelua teknisen toteutuksen osalta. Tällä viikolla toteutamme maidemme kääntäjille seminaarin, sekin toki verkossa. Myös Tartossa sijaitseva kirjastomme palvelee kaukolainausten osalta.
Maidemme ja kieltemme läheisyyden vuoksi olemme onnekkaita. Voimme huoletta jakaa sosiaalisen median kanavissamme suomalaisia ja suomenkielisiä kulttuuritapahtumia – striimauksia Ateneumin tai Amos Rexin näyttelyistä tai vaikkapa suomenkielisiä lastenlauluja. Ehkäpä näiden avulla innostamme myös Virossa asuvia suomen kielen oppimisen pariin.
Samalla katseet on jo kohdennettu pitkälle vuoden toiselle puolelle. Kunhan normaaliarki taas koittaa, on luvassa paljon erilaista toimintaa.
Suuri huoli ja kuinka siihen vastata
Itselläni suurin huoli on yksinyrittäjistä, pienyrittäjistä, taiteilijoista ja muista, joiden toimeentulo on nyt uhattu. Tilanne on haastava. Meistä jokainen voi kuitenkin yrittää löytää keinoja tukea toimijoita, jotka ovat joutuneet hankalaan tilanteeseen. Innovatiivisuutta tarvitaankin tässä tilanteessa myös meiltä kuluttajina ja kulttuuriin käyttäjinä, jotta keksimme keinot tukea tulonsa menettäneitä.
Jo ensimmäisen etätyöviikon aikana pohdimme 17 Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutin kesken, miten voisimme tukea toimeentulonsa menettäneitä taiteilijoita. Together Alone -projektihaku syntyi hetkessä ja erinomaisessa yhteistyössä. Lähiviikkojen aikana tulemmekin tukemaan taitelijoiden ja taiteilijaryhmien työtä. Toivottavasti näiden joukossa nähdään myös suomalais-virolaisia yhteistyöhankkeita.
Muistan itse erityisen hyvin 1990-luvun alun Suomen laman ja sen seuraukset. Surullisena seurasin läheltä myös 2000–2010 -lukujen taitteen talouskriisin vaikutuksia useiden vuosien ajan Latviassa. Näistä selvittiin ja niin tullaan selviämään myös nyt! Olenkin kiitollinen kaikille, jotka tekevät parhaansa tässä tilanteessa.
Pidetään huoli toisistamme. Seurataan viranomaisten ohjeita ja pysytään kotona!
