Poikkeustilanteen dokumentoimiseksi olemme päättäneet pitää instituutin etätyöblogia. Toisen blogimerkinnän kirjoittaa instituutin ohjelmapäällikkö Karoliina Korpilahti. Lukuiloa!

Työni ytimessä instituutin ohjelmapäällikkönä ovat ihmisten kohtaamiset ja tapahtumat. Tavoitteenamme on edistää suomalaisten taiteilijoiden kansainvälistä liikkuvuutta ja verkostoja Virossa. Poikkeustila rajoituksineen peruutti tapahtumat, sulki museot ja ihmiset jäivät kotiin.

Tilanne tuntui epätodelliselta ja surulliselta monella tapaa. Suurin osa toiminnasta on lamaantunut hetkeksi, vaikka työtä tehdäänkin taustalla koko ajan – uusia toteutuskeinoja ja tulevaisuutta suunnitellessa.

Peruutusten aalto

Meillä piti olla toukokuussa kulttuuri- ja taideohjelman suurin satsaus, Koneen säätiön rahoittaman (Re)configuring Territories -projektin tämän vuoden tapahtumat.

Projektin piti tuoda Narvaan Itä-Viroon kansainvälinen ja monialainen joukko taiteilijoita, arkkitehtejä ja kaupunkisuunnittelijoita. Ohjelmassa oli residenssi ja sen kanssa lomittain viikon mittainen kevätkoulu ja roolipeliviikonloppu. Suunnittelutyö kuraattorien (Kaisa Karvinen ja Tommi Vasko) sekä Narvan taideresidenssin kanssa oli hyvässä vaiheessa. Avoin haku residenssiin oli käynnissä ja kevätkoulun mentorit oli valittu.

Poikkeustilassa olemme ehtineet jo miettiä monta erilaista vaihtoehtoa läpi. Aivan ensimmäisenä olimme vielä optimistisia, että toukokuussa kaikki palaa jo normaaliin. Tämä muuttui äkkiä. Harkitsimme tapahtumille virtuaalista toteutusta, mutta sekään ei tuntunut lopulta hyvältä vaihtoehdolta muutaman eristysviikon jälkeen, jolloin todella alkaa kaivata ihmisten läsnäoloa.

Lopulta palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Ajankohta on siirtynyt, mutta pääsemme julkistamaan residenssitaiteilijan ja mentorit jo nyt keväällä ja työskentelemme heidän ja teemojen kanssa pitkäkestoisemmin ja monimuotoisemmin.

Selviytymistä ja toivon pilkahduksia

Etätyön hyviä puolia: kävelylenkit luonnossa. Kuva: Karoliina Korpilahti

Taiteilijoiden ja taidetoimijoiden toimeentulo on aina liian epävarmalla pohjalla, ja nyt heistä moni on joutunut vaikeaan tilanteeseen töiden peruuntuessa. Instituutioiden eivät aina pysty reagoimaan nopeasti ja joustavasti, vaikka tahtoa olisikin. Olen iloinen siitä, että instituuttiverkosto polkaisi yhteistyössä käyntiin Together Alone -projektihaun, josta Anu kirjoitti blogipostauksessaan.

Henkilökohtaisesti yritän selvitä se ajatuksen voimin, että kriisistä on pakko seurata jotain hyvää. Covid-19 pandemia tulee jättämään syvän arven lähes kaikilla yhteiskunnan aloilla, mutta toivottavasti meillä on sen jälkeen uusia joustavia rakenteita ja toimintatapoja, jotka vastaavat myös ekologisen jälleenrakennuksen vaatimuksiin.

Taide tulee kotiin

Eristyksissä kaipaan kipeästi ihmisiä, taidemuseoita ja -gallerioita, teattereita, keikkoja ja kahviloita. Seikkailen unissani melkein joka yö matkoilla tai isoissa ihmisjoukoissa. Päädyin sattumalta katsomaan telkkarista viime kesän Ruisrockin taltiointia ja aloin itkeä. Mielessäni kävi ajatus, että miten suhtaudumme jatkossa massatapahtumiin – kaivataanko niitä entistä enemmän vai jääkö pelko toisia kohtaan kytemään?

Verkon kulttuuritarjonta melkein räjähti käsiin, kun taideinstituutiot ympäri maailmaa vapauttivat sisältöjään saataville. Toivoisin, että jatkossakin voisi seurata – katseluoikeuden ostamalla – tapahtumia ympäri maailmaa striimattuina tai taltioituina. Juuri nyt tuntuu, että koneella ei jaksa olla paljoa työpäivän jälkeen, mutta olen katsonut muun muassa Broadwayltä Kinky Boots -musikaalin ja Publics Helsingin verkkoon toteuttamaa videotaideohjelmaa Today is Our Tomorrow. Odotan jännityksellä, miten Sodankylän elokuvajuhlat tulee luokseni kotisohvalle.

Suosittelen taiteen nälkäisille:

Aiheet2020etätyöpoikkeustila