Onko Viron valokuvakentältä mahdollista löytää monipuolisesti analysoivia, kuvatarinoiksi muodostettuja käsityksiä ajankohtaisista teemoista, jotka voisivat olla esillä Poliittisen valokuvan festivaaleilla Suomessa* tai muualla maailmassa? Miksi sellaisia tarinoita tarvitaan ja millaiset ovat vaatimukset festivaalin osaksi pääsemiseksi? 

Suomessa tunnettu valokuvataiteilija Sanni Seppo esiintyy lauantaina 5. lokakuuta kello 12 pitäen yleisöluennon teemalla “Valokuva tekona”. Seppo puhuu dokumentaarisen valokuvan oleellisesta roolista nykypäivänä ja vastuusta sosiaalisten ilmiöiden kuvaajana sekä näyttää syväluotaavasti analysoitavien valokuvatarinoiden tarvetta nykyaikaisessa yhteiskunnassa. Luento on englanniksi ja järjestetään Tallinnan Dokfoto-keskusksessa (Telliskiven Loomelinnak). Lipun hinta on 10 euroa. 

Seppo käyttää valokuvausta sosiaalisuuden ja dokumentaarisuuden teemojen välittämiseen. Kuvailmaisun ohella myös teksti on olennaisena osana Sepon työskentelyä. Hän kuvaa töissään eri maiden ja kulttuurien ihmisiä, joiden elämäntapa ja toiminta vaikuttavat yhteiskuntaan, sen arvoihin, onnellisuuden ideaan ja kutsuu esille sosiaalisia muutoksia. Sisällyttäessään aiheisiinsa kohtaamisia ihmisten ja kulttuurien kanssa, syventää Seppo myös ihmiskunnan ja luonnon välisiä suhteita. Seppo on yksi Helsingissä järjestettävän Poliittisen valokuvan festivaalin yksi perustajista ja toimii sen taiteellisena johtajana. 

Katso myös taiteilijan kotisivu. 

*Poliittisen valokuvan festivaalin perustivat Sanni Seppo ja Anna-Kaisa Rastenberg. Menestynyt ja silmäavaava tapahtuma keräsi tänä vuonna yli 100 000 ihmisen kiinnosutksen. Kuvajournalismin ja taidevalokuvien välimaastoon syntynyt festivaali esittelee taiteellista dokumentointia ja pitkäaikaisten valokuvaprojektien merkitystä sekä käy läpi valokuvaukseen liittyvää keskustelua ulottuen maailmanlaajuisiin kysymyksiin.