Tampereen ja Tarton kaupunkisuhteet täyttävät 30 vuotta, Tampere-maja 25 vuotta  

Tarttoon syntyy uusi maamerkki suomalaisvirolaisille suhteille. Ystävyyden sillan (Sõpruse sild) tukirakenteisiin valmistuu suuri katutaideteos, jota Tarton ja Tampereen nuoret maalavaat syyskuun alussa yhdessä.  

Yhteisötaideteoksena valmistuva muraali syntyy Tarton ja Tampereen ystävyyskaupunkisuhteiden 30-vuotisjuhlan ja Tampere-Majan 25-vuotisjuhlan kunniaksi.  

Muraalin avajaiset järjestetään lauantaina 10.syyskuuta 2022 klo 11. Tuolloin Tartossa vietetään kaikille avointa Suomi-päivää. Muraalin avaa Tarton kaupunginjohtaja Urmas Klaas.  

– Viikonvaihteen tapahtumissa jokainen tarttolainen pääsee osaksi suomalais-virolaisia ystävyyssuhteita. On hienoa, että yhteistyöstä jää myös pysyvä jälki kaupunkiin, toteaa Tarton kaupunginjohtaja Urmas Klaas.  – Tampere on yksi Tarton vanhimpia ystävyyskaupunkeja, ja side on vahva  – korkeakoulu- ja kulttuurikaupunkeina yhteistyö on tiivistä, mutta niin myös älykkäiden kaupunkiratkaisujen, innovatiivisen yritystoiminnan ja ihmiskeskeisen kaupunkitilan kehittämisessä.

Tarttolaiset laittavat nyt avattavan muraalin myös soimaan eli tekevät osana Diggiloo-projektia katutaideteokselle digitaalista sisältöä. Muraali toimii jatkossa nuorten ”ilmoitustauluna”, he voivat lisätä sinne QR-koodien avulla musiikkia, runoutta ja muuta sisältöä. 

– Tampereen ja Tarton välinen ystävyyskaupunkitoiminta ei ole koskaan ollut pelkää viirien vaihtoa. Aluksi Tampere tuki Tarttoa materiaalisesti lähettämällä esimerkiksi Tarton kipeästi kaipaamia sairaalasänkyjä. Nykyään toiminta on enemmänkin ajatusten ja ideoiden vaihtoa, henki on materiaa tärkeämpää. Tämä konkretisoituu hyvin tässä nuorten tekemässä katutaideprojektissa, toteaa Tampere-majan toiminnanjohtaja Sakari Neuvonen.  

Muraalin avaamisen jälkeen ohjelmassa on kävelykierros ”suomalaiseen Tarttoon” eli Tarton Suomeen liittyviin kohteisiin. Sitten Tarton keskuspuistossa (Poe kadun puisto) järjestetään suomalaistyyliset lavatanssit, jossa virolaisilla on tilaisuus opetella suomalaisten rakastamaa tangoa. Illalla kuullaan puolestaan Suomi-hittien klassikoita psykedeelisessä diskossa, jossa esiintyy myös kaupunginkirjailija Paavo Matsin. Hänen tuorein kirjansa ”Leninin valssi” sijoittuu Tampereelle ja Tarttoon.  

– Ystävyyden silta tarjoaa upean tilaisuuden suomalaisille ja virolaisille nuorille taiteilijoille tutustua ja tehdä taidetta merkittävään kohteeseen. Halusimme, että kohde osallistaa paikallisia nuoria myös maalauksen ja digitaalisen sisällön valmistuttua. Katutaide- ja lastenkulttuuria tuottavalla SirkusRakkausPumPumilla on nyt kymmenes juhlavuosi, ja on ilo olla mukana hienossa kansainvälisessä hankkeessa, kertoo muraalin tuottaja, SirkusRakkausPumPumin toiminnanjohtaja Piritta Suominen 

Perjantaina 9.syyskuuta Tartto ja Tampere kutsuvat osallistumaan hiilineutraaleja kaupunkeja koskevaan seminaariin. Seminaarin teemoina ovat liikkuvuus, lajien monimuotoisuus ja yhteisö. Seminaarissa tutustutaan kaupunkien samankaltaisuuksiin ja erilaisuuteen. Tartto valittiin ainoana Viron kaupunkina Euroopan komission ”100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia vuoteen 2030 mennessä” -ohjelmaan. Tampereen lisäksi Suomesta on mukana viisi muuta kaupunkia. Tampereen ja Tarton viralliset delegaatiot osallistuvat seminaariin.

– Tampere ja Tartto ovat aina toimineet tiiviissä yhteistyössä ja hakeneet ratkaisuja pieniin ja suuriin haasteisiin yhdessä. Molemmat kaupungit valittiin keväällä EU:n komission sadan hiilineutraalin ja älykkään -kaupungin joukkoon, joten pääsemme vaihtamaan seminaarissa molempia hyödyttäviä ajatuksia, kertoo Tampereen apulaispormestari Aleksi Jäntti.

Tampere ja Tartto solmivat viralliset ystävyyskaupunkisuhteet 1992, mutta jo miehitysajan lopussa Tampereella opiskelijat perustivat Tampere-Tartto-Seuran. Vaikka monet ystävyyskuntasuhteet ovat hiipuneet, Tarton ja Tampereen siteet ovat kyenneet uudistumaan ajassa.  Tartossa on aktiivinen Tampere-maja ja Tampereella toimii puolestaan Tarton infokeskus kulttuurikeskus Laikussa.  

– On hienoa, että nyt juhlavuoden näkyvimmän ja pysyvimmän maamerkin tekevät juuri nuoret. Yhdessä tekemällä ja kokemuksia vaihtamalla syntyy seuraavaan sukupolveen kantava sidos, toteaa Suomen Viron-instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi.  

Suomi-juhlien tapahtumia järjestävät ja tukevat Tarton kaupunki, Tampereen kaupunki, Tampere-maja, Suomen Viron-instituutti, Suomen suurlähetystö, Tampere26-kulttuuripääkaupunkihaun jatkohanke Operaatio Pirkanmaa, Tarton nuorisotyökeskus, SirkusRakkausPumPum , Diggiloo-projekti, Euroopan Komissio, kirjakauppa Utoopia.  

 

Lisätietoja yleisöohjelmasta: 
Sakari Neuvonen, Tampere-majan toiminnanjohtaja, tel. +372 528 9284, sakari@tamperemaja.ee 
Hannele Valkeeniemi, Suomen Viron-instituutin johtaja, tel. +372 5688 6939,  hannele.valkeeniemi@finst.ee  

Lisätietoja kaupunkisuhteista: 
Iris Allorg, Tarton ulkosuhteiden johtaja, tel. +372 511 0200,  iris.allorg@tartu.ee 
Pekka Pernu, Tampereen kaupunki, suunnittelija, kansainväliset asiat, tel. +358 41 730 2598, pekka.pernu@tampere.fi   

Lisätietoja muraalista: 
Piritta Suominen, kulttuurikeskus SirkusRakkausPumPumin toiminnanjohtaja, muraalin tuottaja, tel. +358 400 195 448, sirkusrakkauspumpum@gmail.com