Suomessa liputetaan 5. helmikuuta kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) kunniaksi. Runoilijan kotikaupungissa Porvoossa myönnetään Runeberg-palkinto, jonka sai tänä vuonna Marisha Rasi-Koskinen romaanillaan Rec. Kaikki tämän vuoden suomenkieliset palkintoehdokkaat löytyvät Suomen Viron-instituutin kirjastosta.

Runeberg-voittajaksi valitaan suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos, joka on ilmestynyt ennen kuluvan vuoden joulukuuta. Toisin kuin kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajan, Runeberg-voittajan ei tarvitse välttämättä olla romaani. Palkinnonsaaja määräytyy pikemminkin teoksen kirjallisten kuin kaupallisten ansioiden perusteella. Lisäksi jaetaan Varjo-Runeberg yleisön suosikille sekä lastenkirjallisuuspalkinto Runeberg Junior.

Tänä vuonna Runeberg-palkinnon saajaksi esitettiin 246 teosta. Niistä tuomaristo – kirjailija Marja-Leena Tiainen, kriitikko Merja Leppälahti ja pohjoismaisen kirjallisuuden tutkija Hanna Lahdenperä –valitsi kahdeksan ehdokasta, jotka ovat Selja Ahava, Ulrika Hansson, Kristiina Wallin, Jari Järvelä, Maria Peura, Tommi Kinnunen, Marisha Rasi-Koskinen ja Ann-Luise Bertell. Runeberg-voittajan valitsivat tänä vuonna kirjailija Sinikka Vuola, kriitikko Marissa Mehr ja kirjallisuudentutkija Julia Tidigs.

Kaksi Runeberg-ehdokasta, Bertrell romaanillaan Heiman ja Kinnunen romaanillaan Ei kertonut katuvansa, oli ehdolla myös vuoden 2020 Finlandia-palkinnon saajaksi. Runeberg-ehdokkaista Ahavan ja Kinnusen teoksia on vironnettu aiemmin. Kaikkien suomeksi kirjoittavien palkintoehdokasteokset ovat lainattavissa instituutin kirjastosta. Viroksi kirjastosta löytyy Runeberg Junior -ehdokas Tuulikki Tolosen ja Kati Vuorennon Agnes ja unien avain (Agnes ja unenägude võti).

Runeberg-palkinnon myöntävät Porvoon kaupunki, sanomalehti Uusimaa, Suomen kirjailijaliitto, Suomen Arvostelijain Liitto ja Finlands Svenska Författareförening.

Lue lisää Runeberg-voittajasta (linkki) ja –ehdokkaista (linkki).

Lue viroksi Heidi Iivarin artikkeli vuoden 2019 Runeberg-palkinnosta Sirp-kulttuurilehdessä (linkki).