’Onpa se kaunis!’ Ensimmäinen henkilökohtainen muistikuvani Virosta liittyy taidokkaaseen käsityöhön. Ylioppilasjuhlani oli juuri juhlittu, ja 1980-luvun alussa kesäinen laivamatka yli Suomenlahden tuntui askeleelta johonkin aivan uuteen. Tallinnan satamassa nuori passintarkastaja sujautti passin väliin kukan, ja auringon paahde sai kaupungin hehkumaan, häivyttäen samalla hieman ränsistyneet yksityiskohdat. Viru-hotelliin majoittumisen jälkeen kävelimme vanhaan keskustaan, jossa vanhemman sisareni ystävätär Inna piti kukkakauppaa. Kun pikaiset kuulumiset oli vaihdettu, vei Inna meidät viereiseen taidekäsitöitä myyvään liikkeeseen. Myymälän seinillä oli värikkäitä kirjottuja kuvatäkkejä, hyllyissä kukallisia tossuja, pöydillä monenlaisia metalli-ja nahkatöitä ja vitriineissä eri materiaaleista valmistettuja koruja. ’Haluan antaa sinulle lahjaksi korun- valitse minkä haluat,’ sanoi Inna. Mikä lumoava lupaus nuorelle naiselle! Pitkän harkinnan jälkeen valitsin mielestäni todella kauniin metallisen riipuksen, jonka kolmiulotteinen muoto tuntui lisäksi miellyttävältä koskettaa.
Ajatonta muotoilua ja kestävää laatua
Riipus on kulkenut mukanani vuosikymmenet, ja pienistä kolhuista huolimatta se on edelleen lempikoruni. Se edustaa minulle ammatillisesti tärkeitä asioita kuten muotoilun ja materiaalien kestävyyttä. Tavarapaljous on yhteiskunnan vaurastumisen myötä vallannut elämämme, ja myös suhteemme tavaroihin on muuttunut. Kun kerran voi hankkia uutta, kannattaako vanhaa säilyttää tai korjata? Esimerkiksi hinnaltaan edullinen pikamuoti on tuonut muodin kaikkien saataville, mutta samalla kiihdyttänyt vaatealan kasvua ikävin seurauksin: tekstiilialasta on tullut yksi maailman suurimmista saastuttajista. Tekstiilien ja vaatteiden ylikulutus pitäisi saada hallintaan, ja samaan aikaan on ratkottava alaan liittyvät ekologiset ja eettiset globaalit ongelmat. Tekstiilien valmistaminen suuressa mittakaavassa on päättynyt sekä Virossa että Suomessa, mutta paikallinen piensarjatuotanto voi osaltaan auttaa pienentämään tavarakuljetusten aiheuttamia päästöjä ja tehostaa tavaroiden ja materiaalien kierrätystä kiertotalouteen siirryttäessä.
Vanhat ideat uuteen käyttöön
Kiertotalouden tavoitteena on säilyttää tuotteet käytössä mahdollisimman pitkään, ja sen jälkeen hyödyntää niiden materiaalit useita kertoja. Kuulostaako tutulta? Näinhän meitä edeltävät sukupolvet ovat usein joutuneet toimimaan. Nyt on aika löytää uudelleen parhaat perinteiset ideat ja luoda ennakkoluulottomasti aivan uusia tapoja toimia. Tulevaisuudessa kaikki tuotteet pitää suunnitella ja valmistaa siten, että niiden valmistusprosessi kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän. Tähän tarvitaan lainsäädäntöä, materiaalitutkimusta, uusia ideoita liiketoimintaan, ja ennen kaikkea meidän ihmisten toiminnan muuttumista.
Jokaisella teolla on väliä
Puhe ilmastonmuutoksesta ja ympäristöongelmista saa meidät helposti tuntemaan voimattomuutta. Onko minun toiminnallani mitään vaikutusta? Kyllä on, ja pienetkin teot ovat kokonaisuudessa merkityksellisiä. Voimme miettiä tarkkaan mitä tavaroita hankimme ja miten niitä käytämme. Kun tuote on tehty hyvin, ja sillä on vahva tarina, siitä on mielekästä pitää huolta. Omassa käytössäni säilyvät muistorikkaan korun lisäksi Virosta ostetut lempitekstiilit: 1990-luvulla hankittu Ivo Nikkolon klassinen pikkumusta, ristipistoin kirjottu pellavapaita sekä lähes tarunomainen, sormuksen läpi sujahtava Haapsalun huivi. Luulenpa, että niitä käyttää myös perheeni seuraava sukupolvi.
Pirjo Kääriäinen toimii Muotoilun ja materiaalisuuden professorina Aalto-yliopistossa. Hän on koulutukseltaan tekstiilisuunnittelija, ja ennen yliopistouraa hän työskenteli pohjoismaisessa tekstiiliteollisuudessa. Pirjo Kääriäinen seuraa laajasti kulttuuria, inspiroituu Muhun saaren rikkaasta tekstiiliperinteestä ja innostuu erilaista materiaaleista. Viroon häntä yhdistävät myös virolaiset perheenjäsenet ja kollegat.
