Moni vanhempi on huolissaan siitä, etteivät lapset enää nykypäivänä halua lukea kirjoja. Tartossa vanhempien huolta lievittää Suomesta kotoisin oleva diplomi, jonka avulla lapset on saatu lukemaan Virossakin.
Tiedätkö mikä on lukudiplomi? Miten kyseisen kunniakirjan saa, kenelle ja kuka niitä jakaa? Aiheesta kävivät keskustelemassa Vikerraadion aamuohjelmassa Tarton Kesklinna koolin opettaja Sirje Parol ja Suomen Viron-instituutin ohjelmakoordinaattori Kadri Kaljurand.
Valtakunnallinen lukudiplomiohjelma aloitettiin Suomessa 2000-luvun alkuvuosina. Sen jälkeen sitä on useita kertoja uudistettu, viimeksi vuonna 2014 vastaamaan uutta opetussuunnitelmaa. Lisäksi omia versioitaan ovat julkaisseet niin koulut, kirjastot kuin lastenkulttuurikeskuksetkin. Perusidea on kuitenkin alusta asti ollut sama: innostaa lapsia lukemaan kirjoja ja kokemaan elämyksellisiä lukuhetkiä. Tämä motivoi lapsia itse löytämään erilaisten teosten joukosta mieleisiä teoksia ja luomaan tavoitteita oman lukemisen suhteen.