Suomen Viron-instituutti juhlistaa lukuisten yhteistyökumppaneiden kanssa Itämeripäivää 26. elokuuta. Päivän tapahtumilla on yhteinen tavoite: kiinnittää huomiota Itämereen voimavarana, josta kaikilla on oikeus nauttia mutta myös velvollisuus kantaa huolta.   

YHDESSÄ OLEMME VAHVOJA 

Suurten ongelmien edessä voi joskus tulla voimaton olo. Saattaa tuntua, ettei yhden ihmisen tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ole suuressa kuvassa mitään merkitystä. Itämeripäivää viettämällä muistamme, että meitä Itämerestä välittäviä ihmisiä on paljon niin Virossa, Suomessa, Ruotsissa, Latviassa kuin muuallakin Itämeren rannoilla. Jos me kaikki muuttaisimme jokapäiväistä käyttäytymistämme ja/tai kulutustottumuksiamme edes vähän, silloin teoillamme olisi merkitystä. Ota rantakävelyille mukaan muovipussi roskia varten, tilaa ravintolassa kestävästi kalastettua kalaa ja osallistu Itämeripäivän tapahtumiin! Katso tarkempi ohjelma ja aikataulu (linkki). 

INSPIROIVA ELOKUVA MEISTÄ ITSESTÄMME  

Itämeripäivän iltana klo 18.30 Suomen Viron-instituutti kutsuu katsomaan dokumenttielokuvaa Walk the Tideline (linkki). Suomalaisen ohjaajan Anna Antsalon elokuva kertoo esineistä, joita meri tuo rantaan sekä ihmisistä, jotka keräävät ja tutkivat niitä. Joonas Plaan Viron Luontosäätiöstä kertoo elokuvan aiheista Itämeren näkökulmasta.  

Itämeripäivää alettiin viettää vuonna 2019 Helsingissä John Nurmisen Säätiön (linkki) aloitteesta. Itämeripäivän järjestämistä Virossa koordinoivat Suomen Viron-instituutti ja Suomen suurlähetystö Tallinnassa.