Suomen Viron-instituutti saa uuden johtajan. Tehtävään on valittu Hannele Valkeeniemi. Nykyinen johtaja Anu Heinonen siirtyy Suomeen työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntijaksi.

Suomen Viron-instituutti viettää parhaillaan 30-vuotisjuhlavuottaan. Se on yksi Suomen 17 kulttuuri- ja tiedeinstituutista. Instituutin tärkeimmät tehtävät ovat suomen kielen aseman tukeminen, laaja-alaisen suomalaisvirolaisen kulttuurityön mahdollistaminen sekä Suomen ja Viron välisen vuoropuhelun vahvistaminen.

naine prillid

Hannele Valkeeniemi. Kuva: Pakkalan mediatalo/Jouni Valkeeniemi

  • Koronapandemia on osoittanut, että suomalaisvirolainen vuoropuhelu kaipaa uudistamista. Luulimme tuntevamme toisemme paremmin kuin tosiasiassa tunnemme. Aikoinaan Suomi oli virolaisten ikkuna vapauteen. Nyt talousalueet ovat kasvaneet yhteen ja tarvitsemme entistä vahvempaa arjen yhteistoimintaa. Kieli ja kulttuuri edellä, koska ilman sitä olisimme toisillemme keitä tahansa, toteaa Valkeeniemi.

Instituutti aloitti toimintansa heti Viron itsenäisyyden palauttamisen jälkeen vuonna 1991. Nykyisessä muodossaan se on toiminut vuodesta 1994 alkaen Tallinnassa ja Tartossa.

  • Maidemme välisessä yhteistyössä ja ymmärryksen rakentamisessa on ilmeinen tarve instituutin kaltaiselle toimijalle. Laadukkaita hakemuksia tehtävään tuli paljon, mikä kertoo, että Suomen ja Viron yhteistyösuhteiden osaajia ja edistäjiä on ilahduttavan paljon, sanoo instituutin hallituksen puheenjohtaja Riitta Huuhtanen.

Instituutin johtajan tehtävä on määräaikainen. Nykyinen johtaja Anu Heinonen aloitti Virossa 2019. Hän toteaa, että instituutti on elänyt ajassa, mutta monet asiat ovat pysyneet ennallaan 30 vuotta, kuten suomen kielen puolesta tehtävä työ.

  • Uutta reagointia on ollut Itämeren tilasta puhuminen, ympäristöteemojen esiin nostaminen ja läsnäolon vahvistaminen Itä-Virumaalla Narvassa, toteaa Heinonen.

Hannele Valkeeniemi on toiminut erilaisissa tehtävissä Suomen ja Viron välisissä suhteissa, viimeksi vuosina 2015–2020 Suomen Tallinnan-suurlähetystön lehdistöneuvoksena. Nyt hän toimii tuottajana Yleisradiossa. Hän aloittaa instituutin johtajana syyskuun alussa, mutta jatkaa osa-aikaisena Ylellä, kunnes saa viimeisteltyä keskeneräiset projektitehtävät.

Suomen Viron-instituutti viettää 30-vuotisjuhliaan 11.11.2021 Tallinnassa. Kesäkuussa julkistettiin instituutin audiohistoria sekä verkkonäyttely 30 vuoden mieleen jäävistä hetkistä instituutin toiminnassa.

 

Lisätietoja:
Riitta Huuhtanen, Suomen Viron-instituutin hallituksen puheenjohtaja, huuhtanenriitta@gmail.com, p. +358 50 533 1859
Anu Heinonen, Suomen Viron-instituutin nykyinen johtaja, anu.heinonen@finst.ee, p. +372 5688 6939
Hannele Valkeeniemi, Suomen Viron-instituutin uusi johtaja, hannele.valkeeniemi@gmail.com,  p. +358 400 496475