Anneli Loodus Kuva: Heidi Iivari

Suomen Viron-instituutin Tarton toimipisteen uutena ohjelmakoordinaattorina aloittaa 14.3. tarttolainen Anneli Loodus. Ohjelmakoordinaattori vastaa instituutin suomalaisen kirjaston toiminnasta Tartossa sekä muista Suomeen, kirjastoon ja lukemiseen liittyvistä tapahtumista.  

Anneli Loodus on Tarton yliopistosta valmistunut viron ja suomen kielen filologi. Hän on pitkään toiminut suomen kielen opettajana. Nykyinen ohjelmakoordinaattori Heidi Iivari keskittyy jatkossa enemmän kirjalliseen työhönsä, mutta jatkaa instituutin tehtävissä Erasmus+ -hankkeessa Diggiloo – Digital Cultural Production from Youth to Youth.  

Työskentely kirjastossa on ollut unelmani opiskeluajoista lähtien. Työ Suomen Viron-instituutin kirjastossa on erinomainen mahdollisuus työskennellä kirjojen parissa. Toisaalta erilaiset tehtävät monipuolistavat työnkuvaa ja antavat mahdollisuuksia muidenkin taitojen kehittämiseen, toteaa Anneli Loodus.   

Suomen Viron-instituutti on ainoa Suomen ulkomailla toimivista kulttuuri- ja tiedeinstituuteista, joka on alusta lähtien toiminut kahdella paikkakunnalla. Instituutin kirjasto on ainoa suomenkieliselle ja suomalaiselle käännöskirjallisuudelle keskittynyt kirjasto Virossa. Aluksi kirjasto toimi Tallinnassa ja Tartossa, vuodesta 2011 lähtien kirjaston toiminta keskitettiin Tarttoon.  

Suomalaista kirjallisuutta, sanoma- ja aikakauslehtiä sekä muuta materiaalia on tarjolla suomeksi, viroksi, englanniksi, ruotsiksi ja venäjäksi yli 5 000 niteen verran. Kirjastossa toimii lukupiiri, keskustelupiiri sekä muuta kieleen, lukemiseen ja Suomeen liittyvää toimintaa. Toimipiste on samalla kaikille avoin ”pala Suomea” keskellä Tarttoa.  

Suomen Viron-instituutti on toiminut Virossa alkaen vuodesta 1991.  

Lisätietoja: Hannele Valkeeniemi, Suomen Viron-instituutin johtaja hannele.valkeeniemi@finst.ee