100 hetkeä -valokuvanäyttely avattiin Tallinnassa
Suomen Viron-instituutti avasi 3. marraskuuta Tallinnan Viru Keskuksessa 100 hetkeä -valokuvanäyttelyn. Näyttelyssä on esillä valikoima otoksia valokuvakilpailusta, johon suomalaiset lähettivät Virosta ottamiaan valokuvia ja virolaiset taas kuvia Suomesta. Näyttelyn avajaisissa kello 13 luovutetaan myös kilpailun pääpalkinnot. Satavuotiaille Virolle ja Suomelle omistettu näyttely on esillä Tallinnassa 19. marraskuuta saakka ja siirtyy sen jälkeen Tarttoon ja myöhemmin Helsinkiin.
Suomen Viron-instituutti järjesti kesällä 2017 valokuvakilpailun, jossa virolaiset kuvasivat Suomeen liittyviä elämyksiä ja suomalaiset puolestaan kuvasivat Viroa. Yhteensä aihetunnisteilla #soomehetk ja #vironhetki jaettiin yli 2000 valokuvaa. Raati valitsi näiden kuvien joukosta 50 valokuvaa molemmista maista. Syntyi 100 hetkeä -yhteisnäyttely, joka kertoo kahdesta läheisestä naapurista ja siitä, miten he näkevät toinen toisensa.
Raatiin kuulunut tunnettu suomalainen valokuvaaja, äskettäin kulttuurin tulevaisuuspalkinnon saanut Meeri Koutaniemi kertoi yllättyneensä siitä, miten vähän sekä virolaisten että suomalaisten ottamissa valokuvissa oli ihmisiä: ”Kuvat kertovatkin ehkä enemmän naapurimaasta kuin naapurikansasta.” Toisen raadin jäsenen Raul Rebasen mielestä valokuvat toivat samalla esiin molempien kansojen jakaman rakkauden luontoon. Edellä mainittujen lisäksi raatiin kuuluivat Postimies-lehden valokuvaaja Eero Vabamägi, Helsingin sanomien valokuvaaja Akseli Valmunen ja Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila.
Pääpalkinnot
Raati valitsi sadan näyttelyvalokuvan joukosta myös kaksi pääpalkinnon arvoista valokuvaa. #Soomehetk-kategoriassa voitti virolainen Kristjan Kongo dronella ottamallaan valokuvalla Suomen saaristosta ja #vironhetki-kategoriassa voittajaksi valikoitui Sonja Miettunen, jonka kaunis luontokuva on otettu Lähtellä Tartumaalla. Naapurimaiden tiiviitä suhteita kuvaa hyvin se, että sattumalta voittajiksi osuivat Suomessa asuva virolainen ja Virossa asuva suomalainen. Tallink tarjosi molemmat pääpalkinnot, ja pääpalkintona oli matka kahdelle naapurimaan pääkaupunkiin bisnes-luokassa sekä yöpyminen hotellissa.
- Näyttelyn suunnittelu: Kadri Klementi, arkkitehtuuritoimisto b210
- Näyttelyn graafinen suunnittelu: Moonika Maidre
Näyttelypaikat ja -ajat Virossa ja Suomessa
- Tallinna, Viru Keskus 3.–19.11.2017
- Tarton Kaubamaja, 23.–8.12.2017
- Helsinki, Sanomatalo, 25.1.–11.2.2018
Kilpailun järjestäjä on Suomen Viron-instituutti yhteistyössä Helsingin Sanomien ja Postimies-sanomalehden kanssa.
Yhteistyökumppanit: Tallink,Viru Keskus, Tarton Kaubamaja, Sanomatalo, Iittala, HeyDay Organic, Tallinnan kaupunki, Muumimaailma, Tallinna Teletorn, Rode Gift Shop, Bold Tuesday, Tilk!, Wolt
Mediakumppanit: Eesti Meedia, The Baltic Guide
Kilpailua ja näyttelyä tukevat: EV100 ja Suomi 100