Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä.
Lue tietosuojakäytäntömme

Elokuun 2021  alussa taiteen ja kulttuurin ohjelmapäällikön tehtävän Tallinnassa otti vastaan Duha Elsayed, joka on koulutukseltaan kielitieteilijä ja filosofian tohtori. Kiinnostus viron kieleen juontaa jo nuoruudesta 1980-luvun lopulta, jolloin Duha oli stipentiaattina Tallinnassa. Sittemmin viron taitoa on tarvittu esimerkiksi käännöstöissä. Väitöskirja v. 2019 koski Agricolan kielen lauseoppia. Viron kieltä Duha on kirjoituksissaan käsitellyt sekä tutkimuksen että huvin kannalta.

Ennen Viroon tuloaan Duha työskenteli yhdessä Suomen kansainvälisimmistä lähiöistä, Turun Varissuolla, jossa hänen tehtävänään oli hyvien väestösuhteiden kehittäminen tarjoamalla yhteistä, mielekästä tekemistä eri taustoista tuleville ihmisille. Varissuolla tuli toteutettua myös ammattivetoinen yhteisötaiteellinen hanke vuosina 2019‒20. Monikulttuurinen Suomi, uusien yleisöjen tavoittaminen ja osallisuus ovat niitä avainsanoja, joita Duha mielellään nostaa esiin myös uudessa tehtävässään.

Duhan “kotiseura” Suomessa on Varsinais-Suomen Viro-keskus, jossa hän on osallistunut pienien ja isojen kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Turusta Duha on vannonut työn perässä lähtevänsä ainoastaan ulkomaille, ja työ instituutissa tarkoittaa, ettei hänen tarvinnut syödä sanaansa. “Olen iloinen ja innoissani tästä näköalapaikasta, jossa saan olla fiksujen ihmisten kanssa tekemisissä ja seurata minulle tärkeän Viron tulevaisuuden suuntia.”