Miksei suomalaisten ja virolaisten välillä ole samanlaista yhteiskieltä kuin Pohjoismaiden välillä skandinaviska. Jos olisi, sen nimi voisi olla vaikka virsu tai eeso.
Mitä kieltä puhumme tulevaisuudessa keskenämme? Tallinnan suomen kielen klubi pohti asiaa intohimoa äänessään. Englannin ylivaltaa ei halunnut kukaan, mutta keinot sen selättämiseksi eivät ole helppoja.
Millä kielellä suomalaiset ja virolaiset asioivat tulevaisuudessa? Tätä pohdittiin keskiviikkona 6.4.2022 soome keele klubissa Tallinnassa.
Lyhyt vastaus on: englanniksi.
Tätä ei kukaan keskustelijoista halunnut, koska siten kadotamme jotain ominaisluonteestamme, kummankin ytimestä. Kieli on identiteetin, sielun ydin. Jos sen hukkaa, jäävät vain kuoret.
Suomella ja Virossa on jo valmiiksi noin kolmasosa sanavarastosta yhteinen. Se on vain hieman vähemmän kuin skandinaavisten kielien välillä Pohjoismaissa.
Englanti on helppo vaihtoehto
Miksei meillä ole siis skandinaviskaa vastaavaa yhteiskieltä? Klubilaiset arvelivat, että sitä ei ole vaivauduttu edes pohtimaan, koska englannin kautta on niin helppo ohittaa kielimuuri. Lisäksi kumpikin maa pitää kansainvälisyyttä elintärkeänä. Tässä on se ajatusharha, että kansainvälisyys ja oman kielen tukeminen eivät sulje toisiaan pois – paitsi laiskassa ajattelussa.
Yksittäisiä ajatuksia yhteiskielestä on esitetty. Õpetajate lehdessä (1.4.2022) pohdittiin suomen kielen opettajien seminaarilla esitettyä yhteiskielen ideaa. Sen nimi voisi olla toisella puolella virsu ja toisella puolella eeso.
Skandinaviskan ajatus on vastaava. Se on kieli, mitä virallisesti ei ole olemassa, mutta jossa pyritään auttamaan yhteisellä sanavarastolla ja yksinkertaistetuin ilmauksin kanssakäymistä naapurin kielellä – ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Se on kehitetty puolustamaan pieniä, toisiaan läheisesti muistuttavia kieliä. Se on välillä työlästä, mutta isojen kielten paineessa ainoa vaihtoehto. Ellei haluta antaa periksi.
Kuulostaa kovin tutulta myös suomi–viro -kieliympäristössä. Jos emme arvosta kieliämme tarpeeksi, emme näe, miten yhteinen kielialue, keeleruum, tukee äidinkieltä – ja sen kautta koko itämerensuomalaista identiteettiä, tajuruumia, mielenmaisemaa.
Yhteiskieli vai rinnakkaiskieli?
Talsingin kielialueen kaksi tulevaisuutta.
Syntyykö yhteiskielestä sitten sekakieli, josta pian kukaan ei saa selvää? Pohjoismaisen kokemuksen valossa näin ei käy. Yhteiskieli, sekakieli ja rinnakkaiskieli ovat eri asioita.
Rinnakkaiskieli on tuttua kaikissa perheissä, joissa vanhemmat puhuvat eri kieltä. Kieli vaihtuu sujuvasti keskustelun kuluessa. Jokainen puhuu omaa kieltään, ja mitä ei ymmärrä, sen voi kysyä. Rinnakkaiskielellä asioidaan Suomessa alueilla, joissa on paljon ruotsinkielisiä. Konferenssissa yksi luento voi olla suomeksi ja toinen ruotsiksi. Mitään ei tulkata.
Kielten rinnakkaiselo tarkoittaa, että alkeet olisi hyvä osata. Viron presidentti Alar Karis totesi Helsingin Sanomien haastattelussa (31.3.2022), että suomi voisi olla Viron kouluissa pakollinen. Idea mukailee jo yli 100 vuotta sitten runoilija Eino Leinon ajatusta, että Suomessa ja Virossa voisi kouluissa opettaa tunti viikossa toinen toistemme kieliä osana äidinkielen opetusta.
Miten saada sitten suomalaiset kiinnostumaan viron kielen oppimisesta? Pitää olla muuta kiinnostusta Viroa kohtaan, se luo halun osata kieltäkin. Kieli on avain, jolla pääsee ”ihon alle”, ymmärtää mielenmaisemaa.
”Puhutaan maassa maan tavalla, ainakin kansalaisten tasolla. Puhukoot päättäjät tai yritykset työkielenään mitä hyvänsä.”
Tällaisiin terveisiin tiivistyi klubilaisten ajatus siitä, millä kielellä suomalaisten ja virolaisten pitäisi tulevaisuudessa asioida.
Hannele Valkeeniemi
