Sanasta kuvaksi -näyttely on monessa mielessä erityinen mutta myös ylirajainen, sillä se tuo yhteen eri taiteenalat ja kielet sekä kolmesta eri maasta kotoisin olevat luovan alan ammattilaiset. Lokakuussa avattua näyttelyä pääsee katsomaan Fotografiska Tallinn -museossa joulukuun loppuun asti. 

Sanasta kuvaksi -näyttely tuo yhteen Suomen ja Viron väliä pendelöivän valokuvaaja Elina Simosen, Runoajelun runoilijat Susinukke Kosolan (Suomi), Sveta Grigorjevan (Viro) ja Madara Gruntmanen (Latvia) sekä Aalto-yliopistossa opiskelevat nuoret muotisuunnittelijat Triin Tindin ja Tauri Västrikin (Viro), Laima Jurčan (Latvia) sekä Laura Rusasen (Suomi). Runoista inspiroitunut muotikuvien sarja vie katsojan Lasnamäelle, Rummun louhokselle ja Kohilaan. Kuviin on vangittu hetkiä kolkkojen kerrostalojen keskellä, liikennemelussa, hylätyllä tuhkamäellä sekä mennyttä aikaa huokuvassa puutarhassa. Kuvia yhdistää valokuvaajan katse, joka suuntautuu yhtä aikaa tuttuun ja vieraaseen kohteeseensa. 

Elina Simonen on muoti- ja muotokuvaaja, joka on työskennellyt ympäri maailmaa. Teknisen filigraanin lisäksi hänen töilleen on tunnusomaista vahva ja omaperäinen taiteellinen visio. Runoudesta inspiroitunut muotikuvanäyttely syntyi tiiviissä yhteistyössä stylisti Alli-Liis Vandelin kanssa. 

Runojaelu (Luulesõit, Poetry Ride, Dzejas brauciens) on monikielinen ja liikkuva runofestivaali, jonka päämääränä on edistää runouden kääntämistä. Näyttelyssä käytetyt runokatkelmat ovat esillä alkuperäiskielellä – suomeksi, viroksi ja latviaksi. Susinukke Kosolan ja Madara Gruntmanen runot on luettavissa myös viroksi. 

Näyttely on osa Suomen Viron-instituutin 30-vuotisjuhlaohjelmaa. 

Lisätietoa: Suomen Viron-instituutin ohjelmapäällikkö Duha Elsayed, 58575638