Suomalaisvirolainen kantaatti RAJA sai kantaesityksensä Valgassa.
Rajat määrittelevät jokaisen meistä elämää. Ne voivat olla niin liikennesääntöjä kuin kulttuurisia rajoja, valtioiden rajoja tai omassa päässä olevia henkisiä rajoja. Milloin ylittää, milloin ei, milloin raja on siunaus ja milloin kirous.
(vasemmalta) Tiit Peterson, Ville Rusanen, Olli Kortekangas, Elo Viiding ja Neeme Punder Valgan kulttuurikeskuksessa. Kuva Heikki Nenonen
Tätä kaikkea käsiteltiin hyvin syvälle paneutuvasti Valga/Valkassa, rajan jakamassa kaksoiskaupungissa. Tartto 2024 kulttuuripääkaupungin pääohjelmistoon kuuluva musiikki-runoteos RAJA sai kantaesityksensä 7.5.2024. Itse teos rikkoi rajoja: se oli suomalaisvirolaisen yhteisen luomistyön tulos. Lisäksi se rikkoi musiikin, puheen ja laulun rajoja. Elo Viidingin luoma ja lausuma runo muuttui välillä lauluksi, ja baritoni Ville Rusasen laulu sulautui Neeme Punderin huiluun ja Tiit Petersonin kitaraan.
Musiikkiesitystä seurasi teema jatkava keskustelutilaisuus, jota johti toimittaja Joonas Hellerma.
- Me tarvitsemme rajoja. Ilman sitä emme osaisi määritellä keitä olemme, ja keitä ovat toiset. Rajat liikkuvat, ja juuri nyt syntyy uusia rajoja ja vanhoja katoaa, totesi emeritaprofessori Marju Lauristin.
Marju Lauristin, David Vseviov ja Joonas Hellerma. Kuva Heikki Nenonen.
Hän herätti kysymyksen, miksi Latvian ja Viron välillä, vanhalla Liivinmaalla, pitää on nykyään sellainen raja, jossa ei pääse ilman vaihtoyhteyttä toisen maan pääkaupunkiin.
Tämä raja ei ole kuitenkaan ylittämätön, kuten on sivilisaatioiden raja – millaiseksi itäraja on nyt muodostunut, totesi historioitsija David Vseviov. Hän muistutti, että sotaan ja sankarivoittoihin keskittyvä historiakertomus jatkaa rajojen vetämistä, meihin ja heihin jakamista.
- Pitäisi sen sijaan miettiä, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa. Opettaa inhmillisyyden historiaa, miten joku on ojentanut käden, auttanut, totesi Vseviov.
Kulttuuri- ja poliittiset rajat eivät ole samoja, muistutti Lauristin. Ne myös liikkuvat eri tahtiin. Mutta ilman niitä ei synny moninaisuutta, erilaisten äänien polyfoniaa ja harmoniaa.
Eurooppalaiseen kulttuuripiiriin kuuluu juuri monien kulttuurien polyfonia. Se sisältää rajojen olemassaolon tunnustamisen, että niiden ylittämisen. Joonas Hellerma muistuttikin, että juuri samana päivänä tasan 200 vuotta Ludwig van Beethoovenin 9 sinfonia sai kantaesityksensä. Sen tunnetuin osa, Oodi ilolle, on nyt Euroopan Unionin tunnushymni.
Sopiva sidos Valgassa täysin uuden RAJA-teoksen kantaesityspäivään, ja juuri kun Viro viettää EU-jäsenyyden 20-vuotisjuhlaa, ja kun Tartto on Euroopan kulttuuripääkaupunki.
Musiikki: Olli Kortekangas
Teksti: Elo Viiding
Laulu: Ville Rusanen
Kitara: Tiit Peterson
Huilu: Neeme Punder
Keskustelu: Marju Lauristin, David Vseviov, Joonas Hellerma
Tuotanto: Tuglas-seura, Suomen Viron-instituutti, Suomalaisvirolainen Kulttuurisäätiö, Tartto 2024.
Yhteenvedon laati Hannele Valkeeniemi
Ilo, kukat ja kummarukset. Kuva Peep Ehasalu
