Demokratian tärkein arvo on vapaus. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saattanut vaaraan yhteiskuntamme itsestään selvät kulmakivet: yksilönvapaudet ja demokratian. Demokratia on menettelytapa päättäjien valitsemiseksi, mutta myös elämäntapa, jonka ytimessä on ajatus yksilön vapaudesta päättää omasta elämästään.  

Tule mukaan pohtimaan, mitä on tehtävissä demokratian puolustamiseksi. Suomen instituutti järjestää aiheesta yhdessä Viron yhteistyöryhmän kanssa ”Demokratian puolustusdialogi” -keskustelutilaisuuden torstaina 9. kesäkuuta klo 14–16. 

”Demokratian puolustusdialogin” tavoite on ymmärtää paremmin, mitä demokratia erilaisille ihmisille Virossa tarkoittaa. Mikä nykyisessä tilanteessa erityisesti huolestuttaa? Miten demokratia toimii kriisitilanteissa vai toimiiko se ollenkaan? Olemme avoimia kuuntelemaan myös niitä, joiden näkemys eroaa omastamme. Ilmoittaudu viimeistään tiistaina 7.6.2022 (linkki). 

”Demokratian puolustusdialogi” on saanut alkunsa Suomen valtioneuvoston kanslian aloitteesta, ja sen tavoitteena on rakentaa kestävämpää suomalaista yhteiskuntaa. Valtakunnallisia dialogeja on käytetty Suomessa myös koronapandemian aikana kriisin aiheuttamien pelkojen ja ongelmien käsittelemiseen – esimerkiksi yksinäisyys on noussut keskeiseksi teemaksi. Nämä keskustelut eivät olleet kaikille avoimia; niistä tehdyt anonyymit yhteenvedot ovat kuitenkin tarjonneet valtiolle tärkeää tietoa ihmisten tarpeista ja ajatuksista.  Näin keskustelut ovat parantaneet yhteiskunnan kriisivalmiutta. Lisätietoa suomalaisesta aloitteesta (suomeksi, linkki). 

Keskustelutilaisuus kuuluu ”Paikallinen dialogi paikallisessa kirjastossa” -dialogiviikon ohjelmaan. ”Paikallinen dialogi paikallisessa kirjastossa” on osana kirjastovuotta luotu pilottiprojekti, jonka osallistujat, 12 kirjastonhoitajaa ympäri Viroa, oppivat keskustelun johtamiseen ja keskustelijoiden aktivoimiseen tarvittavia taitoja. Dialogiviikolla 6.–12. kesäkuuta järjestetään jokaisessa projektiin osallistuneessa kirjastossa yksi dialogi. Projektista vastaavat Viron yhteistyöryhmä, kirjastovuosi ja Viron kirjastonhoitajien yhdistys. 

 Demokratian puolustusdialogeja järjestetään 9. kesäkuuta niin Suomessa, Virossa, Latviassa kuin Italiassa.