Mundane.Magic on Suomessa toimivan tanssijan ja performanssitaiteilijan Katia Skylarin lopputyö teatteri- ja musiikkiakatemiassa. Se on osa CPPM Manifestal -festivaalin ohjelmistoa. Instituutin ohjelmapäällikkö Duha Elsayed kertoo kokemuksistaan.
Mundane.Magic on kokemus ja prosessi, joka alkaa yleisön henkilökohtaisilla tapaamisilla, jatkuu kuljetuksella salaiseen paikkaan (Viimsin Artiumin galleriaan) silmät sidottuina ja päättyy gallerian auditorion katsomoon ja kattotasanteelle.
Artist talkin haastattelija Neeme Raud kuvaili omaa osallistujakokemustaan. Hän tunsi hetkittäin olevansa panttivankina ja luovuttaneensa päätösvallan ystävällisesti ohjaaville käsille.
Esitykseen sisältyy rituaaleja ja sadun elementtejä. Osallistujalle annetaan sellainen kuva, että hän on tekemisissä ystävällismielisten olentojen kanssa, jotka muistuttavat ihmistä mutta ovat jotain muuta. Hahmoja on kypsytelty pitkään, ja ne ovat nousseet esiin työryhmän intensiivisissä harjoituksissa. Oman käsityksensä hahmoista on luonut suomalaistaiteilija Sam Poe Uliczki-Peltola, jonka maalaamat muotokuvat luovutetaan osallistujille ennakkotapaamisessa. Tapaamisen keskustelunaiheita ovat erityisesti turvallisuudentunteeseen liittyvät teemat, kuten suhtautuminen silmät sidottuina kulkemiseen. Osallistujaa myös pyydettiin pitämään kohtaaminen omana tietonaan 20 päivän ajan (eli siihen asti kunnes viimeinen esitys on pidetty).
Artist talkin keskusteluissa esiin nousi useaan kertaan sana luottamus. Yleisö luottaa siihen, että hahmot pitävät heistä huolta. Kun tärkein, Skylarin mukaan ylikäytetty aistimme eli näkö on poissa pelistä, on luotettava kosketukseen. Samalla kuuloaisti terästäytyy. Itse koin esimerkiksi aamuöisen linnunlaulun suoranaisen pauhun ja gallerian hiljaisuuden vaikuttavana kontrastina. Planeetalla on muutakin väkevää elämää kuin ihminen: meidän tavallisesti nukkuessamme se muu elämä kukoistaa.
Skylar kertoo, että hän olisi mieluiten järjestänyt kaikki esitykset kello kolme yöllä. Hän kuitenkin yleisön pyynnöstä suostui siihen toiveeseen, että osa esityksestä pidettiin konventionaaliseen kellonaikaan.
Olla tekemättä mitään on Skylarin mukaan nykyihmisen harvoin viljelemä taito. Joutilaisuus pakottaa katsomaan sisäänpäin, kuuntelemaan sitä, mitä omassa mielessä tapahtuu. Yleisölle suositellussa harjoituksessa kehotetaan sulkemaan ulkoiset virikkeet puoleksi tunniksi ja sen jälkeen kirjoittamaan tajunnanvirtaa paperille. Itse kirjoitin huolenaiheesta, joka oli askarruttanut mieltäni jo pidempään. Ehkä puoli tuntia ei riittänyt minulle!
Praktiikan perusteista:
“The artistic research part of the project is inspired by the works of a philosopher Gemma Fiumara (The Other Side of Language: Philosophy of Listening), performing artist and researcher Rajni Shah (Experiments in Listening), deep listening practices of Pauline Oliveros, and creative processes of such artists and groups as La Pocha Nostra, Juan Domingues, Stacy Makishi, Rob Hayden (La Ultima Vez), Eddie Martinez (Tanztheater Wuppertal Pina Bausch), Ephia Gburek and Peader Kirk.”
Skylar on kotoisin Vladivostokista, joka on meidän näkökulmastamme maailman äärissä, mutta toisaalta japanilaisen kulttuurin naapurissa. Japani on vaikuttanut Skylariin taiteilijana. Hän on tutkinut japanilaista mystiikkaa ja erikoistunut tanssijana budoon. Tässä asiassa hän on löytänyt hengenheimolaisensa Suomesta: Tero Saarinen Company on vaikuttanut suuresti Skylarin uran valintoihin.
Vladivostokista tie kulki ensin Moskovaan, sieltä Pietariin ja edelleen Suomeen, jonne Skylar tuli 11 vuotta sitten. Suomessa aluksi suurimman vaikutuksen teki pyöräilykulttuuri! Suomessa työskenteleminen tuotti myös suuremman vapauden. Esimerkiksi feministisen näkökulman esiin nostaminen olisi Venäjällä merkinnyt jatkuvaa taistelua viranomaisten kanssa, eikä Skylar halunnut sellaista elämää. Venäjä tarkoittaa Skylarille tätä nykyä ennen kaikkea perhesiteitä ja lapsuusmuistoja.
Ennen Viroon tulemistaan Skylar muodosti taitelijaduon Anna Olkinuoran kanssa ja työskenteli jonkin aikaa Espanjassa. Fyysisen teatterin suuntautumisvaihtoehto EMTAssa tuntui houkuttelevalta ja on ehdottomasti kannattanut niin opintojen sisällön kuin taiteilijakontaktienkin kannalta. Tallinnassa hän on esimerkiksi tutustunut työtapaan, jossa tehdään ensin ja sitten tutkitaan, mitä tuli tehtyä (tällä oli joku nimikin, mutta meni ohi minulta). Tavallaan myös Mundane edustaa tätä lähestymistapaa.
Skylar kokee, että missä hän liikkuukin, parhaiten hän sulautuu muualta tulleiden joukkoon. Hän on vaeltaja ja nomadi. Venäjälle hän ei ole palaamassa. Tulevaisuudessa hän haluaisi jatkaa pienten kokoontumisten tutkimista. Missiona on saada ihmiset hetkeksi irti puhelimestaan, paljaan ihmisyyden ääreen. – Itselleni ei esityksessä tullut ikävä puhelinta, mutta oma sisäinen häly ei hiljentynyt. Olen ehkä vaikea tapaus.
Foto Becca Green