Hannele Valkeeniemen tekstin inspiroijana oli Tallinn Music Weekin konferenssin kaksi keskustelua.
Lähelle on pitkä matka. Mutta musiikki matkustaa yli rajan helpoiten. Tämän saattoi oppia tänään TMW:n konferenssin Nordic&Baltic -keskusteluissa. Meillä on enemmän potentiaalia toimia toistemme kotimarkkinoina, tai kotimarkkinoiden jatkeena.
Lähialueella liikkuminen ei kuitenkaan ole niin helppoa kuin voisi luulla. Meillä on sittenkin kielimuuri. Olemme ylpeitä omakielisestä musiikista. Suomessa kaikkein soitetuin radiokanava on vain kotimaista musiikkia esittävä Radio Suomipop, totesi Suomen riippumattomien musiikkituotantoyhtiöiden järjestön Indieco:n johtaja Katja Vauhkonen.
Live Nation Eestin pääpromottori Eva Palm puolestaan huomautti, että Virossa ei juuri tunneta esimerkiksi Latvian tai Liettuan musiikkia. Tanskalainen promoottori Jimmi Riise huomautti, että edes Juutinrauman silta ei ole liittänyt Tanskaa ja Ruotsia kulttuurisesti yhteen. Ruotsin ongelma on usein isoveliasenne (tämän ajatuksen lausui ruotsalainen edustaja!), pienemmät lähimaat eivät välttämättä kiinnosta.
Läheisyys ei siis johda aina kiinnostukseen. Ei ole rajan ylittämisen ja yhteistoiminnan motiivia ilman kiinnostusta. Kiinnostus voi olla kulttuurista halua vaihtoon tai puhtaasti taloudellista.
Samalla meillä on hyviä esimerkkejä rajat ylittävästä liikkuvuudesta: Nublun ja Mikael Gabrielin yhteiset hitit, Haloo Helsingin! paluukonsertti Tallinnassa, Helsinki-Tallinnassa toimiva IDA Radio, Viron Weekend Festival, jossa käy jopa 15 000 kuulijaa Suomesta, virolaisia puolestaan käy (ei tosin yhtä paljon) esimerkiksi Flow:ssa.
Käärijä on myös hyvä esimerkki siitä, että omakielisellä musiikilla voi lyödä läpi. Se nousi jopa Ruotsin kuunnellummaksi vuosi sitten Spotifyssä oman maan euroviisuvoittajan jälkeen. Omakielinen kansainvälinen läpimurto on ihme, mutta siis tehtävissä.
Laululava on Tallinnassa hyvä magneetti, se on Talsingin alueen suurin areena. Helsingissä ei ole mitään yhtä isoa. Helsinki on muutenkin menettänyt areenajohdon Tampereelle. Tallinnassa olisi myös tarvetta kokoluokkaa suuremmalle areenalle suuria nimiä varten.
TMW:n Helen Sildna heitti tähän rajat ylittävän ehdotuksen: Tallinnan Linnahalli. Löytyykö rohkeaa investoijaa, joka tekisi siitä uuden suurhallin Tallinnan ja Helsingin tarpeisiin – työnimellä Finest Music.
Tämän ehdotuksen alas ampujista ei varmaan tule pulaa. Mutta onko niitä, jotka tutkivat asiaa ensin. Elokuvabisnes on jo kasvanut keskinäiseen riippuvuuteen ja sitä kautta osaamisen ja markkinoiden kasvuun. Ala on kuitenkin luonteeltaan valmiiksi kansainvälinen. Jos musiikki kykenee tekemään seuraavan keskinäisriippuvan luovan talouden sidoksen, se on tuo meidät kulttuurisesti paljon tiiviimmin yhteen.
Finest/FinEst on kyllästymiseen asti toistettu viesti. Mutta toistamista on syytä jatkaa. Musiikissa varsinkin.
Tekstin inspiroijana oli Tallinn Music Weekin konferenssin kaksi keskustelua teemasta ”New Big! Shared market opportunities for the Baltic-Nordic regions: touring, promotion, indies and new business opportunities “, osallistujina Music Estonian johtaja Ave Tölpt (Viro), IndieCo:n johtaja Katja Vauhkonen (Suomi), United Stage Groupin johtaja Jimmi Riise (Tanska), Live Nation Estonian pääpromottori Eva Palm (Viro), Live Nation Finlandin johtaja Annika Oksanen (Suomi), Made in Balticsin johtaja Toomas Olljum (Viro), SOM:n johtaja Eva Karman Reinhold (Ruotsi), SOM:n varajohtaja Tobba Anderson (Ruotsi).