Suomalaisten designklassikoiden kiertonäyttely esillä Riisiperessä

1. syyskuun 2019 - 31. lokakuun 2019

Syyskuun 1. lokakuun 31. saakka voi Riisiperen kulttuurikeskuksessa ihastella lähemmin Suomen designklassikoita Marimekon tekstiilien ja mallistojen muodossa. Maailmanlaajuisesti suosittua muoti- ja tekstiilibrändiä esittelevä näyttely tutustuttaa yhtiön monipuoliseen tuotantoon ja antaa yleiskuvan designfirman värikkäästä historiasta ja menestystarinasta.

Kansainvälisesti tunnetun tekstiiliyrityksen perusti vuonna 1951 tekstiilitaiteilija Armi Ratia. Hän toimi yhtenä ensimmäisistä naisjohtajista Suomessa. Marimekon mallistot ovat alusta alkaen olleet tunnistettavaa käsialaa: omaperäisistä painokuoseista ja vaatemalleista on tullut klassikoita. Ratia kokosi ympärilleen luovia ja ennakkoluulottomia suunnittelijoita kuten Vuokko Nurmesniemen, Maija Isolan ja Katsuji Wakisakan

Kiertonäyttely antaa tiiviin mutta värikkään katsauksen yli 65-vuotisen yrityksen parhaista mallistoista kankaiden, valokuvien ja julisteiden sekä vaatemallien kautta.

Lisätietoa kiertonäyttelyistä ja niiden tilaamisesta