Helsingin Taiteiden yötä juhlitaan myös Tallinnassa

15. elokuun 2019, Harjumaa

Jo 30 vuotta täyttävää Taiteiden yötä juhlitaan torstaina 15.8.2019 myös Tallinnassa. Luvassa on päivän ja illan aikana paljon Suomeen liittyvää kulttuuripitoista ohjelmaa Tallinnan Vanhassakaupungissa.

Eero Järnefelt, ”Sarvikallio – Christian ja Nelma” 1912 / Järvenpään Taidemuseo. Valokuva: Matias Uusikylä.

Viron taidemuseon Adamson-Ericin museo avaa Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin taidenäyttelyn. Järvenpään taidemuseon kokoelmaan kuuluvia töitä nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella. Suomen taiteen kultakauden taiteilijoilta on esillä yhteensä lähes 70 teosta. Näyttely on esillä 1.12. asti.

Lapset pääsevät osallistumaan samanaikaisesti taidepajaan. Tapahtuman järjestelyissä ovat mukana Suomen Lastensuojelun Keskusliitto, Viron lastensuojeluliitto, Adamson-Ericin museo sekä Järvenpään taidemuseo. Taiteen kautta halutaan lisätä YK:n lapsen oikeuksien tunnettavuutta.

Valokuva: Eesti Kunstimuuseum

Suomalainen Tallinna -kävelykierroksen oppaana toimii tietokirjailija-matkanjohtaja Tapio Mäkeläinen.  Kierros päättyy hänen uusimman matkaoppaansa ”Tallinnan Vanhakaupunki” julkistamistilaisuuteen. Iltaa jatketaan runon ja musiikin parissa. Kaksikielisessä tilaisuudessa esiintyvät Andra Teede, Piret Bristol sekä Ville Hytönen. Musiikista vastaa radio-DJ Ringo Ringvee. 

Päivän aikana voi jalkautua kaupungille etsimään runorasteja.  Vapaudenaukiolle, Vanhankaupungin kahviloihin ja Telliskiveen sijoittuvan runosuunnistuksen osoitteet ja ohjeet julkaistaan edellisenä päivänä 14. elokuuta tapahtuman Facebook-sivulla. Tallinnan runosuunnistuksen ja runoillan järjestävät Viron runokartta, Suomen Viron-instituutti ja Viro-instituutti Suomessa.

Luvassa on myös maksuttomat Viru hotellin KGB-kierrokset sekä yhden euron hintaan sisänpääsy Tallinnan kaupunginmuseon toimipisteisiin (mm Kiek in de Kökin linnoitusmuseoon).  Linnoitusmuseon edestä alkaa iltapäivällä myös suomenkielinen kävelykierros ”Tallinna 800”, jossa kerrotaan kaupunkin syntymästä sekä tartkastellaan Toompean ja sen lähialueen vanhimpia rakennuksia. Kierros alkaa Kiek in de Kökistä ja loppuu Nigulisten kirkon luona.

Kaikki Tallinnan tapahtumat löytyvät myös Helsingin Taiteiden yön kartalta.

Valokuva: Helsingin Taiteiden yö

Tule sinäkin mukaan juhlistamaan Helsingin taiteiden yötä! Halutessasi voit lähteä suunnittelemaan omaa ohjelmaasi ja lisäämään sen osaksi ohjelmaa 13.8. asti!

30 vuotta täyttävää Taiteiden yötä juhlitaan torstaina 15.8.20109 Helsingissä, jolloin luvassa on jälleen satoja tapahtumia laidasta laitaan, klubeilta kaduille ja puistoista putiikkeihin. Taiteiden yönä moniin Helsingin museoihin on vapaa pääsy ja galleriat sekä museot pitävät ovensa auki pidempään. Lue lisää: Helsinki festival Taiteiden Yö

 

PÄIVÄN OHJELMA (muutokset ovat mahdollisia):

12:00-20:00 Runosuunistus Tallinnassa 

16:00-18:00 Tallinnan kaupunginmuseon toimipisteet avoinna – pääsy erikoishintaan yksi euroa 

16:00-18:00 Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin taidenäyttelyn avajaiset / Adamson-Ericin museo (Lühike jalg 3)

16:00-18:00 Opastetut kierrokset Virun KGB-museossa / Viru hotelli 23. kerros (Viru väljak 5)

16:00-19:00 Lasten ja nuorten taidetyöpaja / Harju ja Niguliste katujen välinen puistoalue (Harju 24)

16:00-17.00 suomenkielinen kävelykierros ”Tallinna 800” (museonlipun hinnalla  eli1 euro!) /
Kierros alkaa Kiek in de Kökistä ja loppuu Nigulisten kirkon luona.

17:00-18:00 Suomalainen Tallinna -kävelykierros Toompealla / Nigulisten kirkon ulkoovelta (Niguliste 3)

18:00-19:00 Tallinnan Vanhakaupunki-matkaoppaan julkistamistilaisuus / Wabadus-kahvila (Vabaduse väljak 10)

19:00-20:00 Kaupunkirunoutta Tallinnassa / Wabadus-kahvila (Vabaduse väljak 10)

 

Kysyttävää? Ota yhteyttä: finst@finst.ee