Suomen ja Viron kunnat haluavat uudistaa yhteistoimintaansa. ”Meidän on osattava katsoa taas lähelle”.

Suomen ja Viron kunnat haluavat uudistaa yhteistoimintaansa. Sen toivotaan olevan kevyempää, teemakohtaista ja vastavuoroista oppimista. Näin voi tiivistää tuoreen kuntakyselyn tulokset, joissa Suomen ja Viron kunnat arvioivat tulevaisuuden yhteistoimintaa.

Kyselyn toteutti Suomen Kuntaliitto yhdessä Viron Kaupunkien ja Kuntien liiton kanssa. Tuloksien Suomen julkistustilaisuus oli Porvoossa tiistaina 4. huhtikuuta. Kuntaliittojen rinnalla suhteiden uudistamisessa toimivat Suomen Viron-instituutti ja Tuglas-seura.

Kuntaliitokset, sukupolven vaihtuminen ja toimintaympäristön muutos ovat vaatineet arvioimaan uudelleen ystävyyskuntatoimintaa. Kunnat puhuvatkin nyt mieluummin paikallistason kansainvälisyyden kehittämisestä. Se ei ole välttämättä sidottu yhteen ystävyyskuntaan, vaan verkostoja voi teemakohtaisesti olla useita.

Julkistustilaisuudessa järjestettiin paneelikeskustelu, jossa haarukoitiin, millaista tulevaisuuden kuntayhteistyö voisi olla.

Tulevaisuuden kuntayhteistyötä pohtimassa Viron Kaupunkien ja Kuntien Liiton kehitysjohtaja Ott Kasuri, Tuglas-seuran johtaja Jaana Vasama ja Viljandi Folkin johtaja Ando Kiviberg.

”Tavoitteena voisi olla se, että emme pelkästään käy oppimassa asioita toisiltamme, vaan inspiroimme toisiamme luomaan uutta. Se on alhaalta ylöspäin lähtevää paikallistason kansainvälistä kumppanuutta, mikä on myös turvallisuustekijä,” Viljandi Folkin johtaja Ando Kiviberg. Viljandi on Porvoon ystävyyskaupunki.

”Tulevaisuuden menestyvin kunta on se, joka järjestää eniten kohtaamispaikkoja kansainvälisiä suhteita varten. Kiire on tekosyy, tahtotila ratkaisee,” totesi Tuglas-seuran johtaja Jaana Vasama.

”Jokaisella virolaisella kunnalla voisi tulevaisuudessa olla ystävyyskunta Suomessa,” visioi Viron Kaupunkien ja Kuntien liiton kehitysjohtaja Ott Kasuri.

Kyselyssä nousi esiin halu lisätä nuorisovaltuustojen ja oppilaitosten vaihtoja, lisätä keskinäistä oppimista digitaalisten palveluiden luomisessa, vaihtaa kokemuksia vihreässä siirtymässä ja kaupunkisuunnittelussa. Perinteisen kulttuurivaihdon rinnalle nousee tulevaisuuden isoihin haasteisiin vastaaminen yhdessä.

Yhteyksien muotojen uudistaminen nousi myös esille: lisää projektipohjaista ja teemakohtaista yhteistoimintaa.

”Ystävyyskuntatoiminta on kaivannut uutta alkua. Koulujen ja nuorten verkostojen yhteistoiminta luo tulevaisuuden suomalaisvirolaista sidettä. Sota on pakottanut pohtimaan mikä on Itämeren uusi narratiivi. Meidän pitää osata katsoa taas lähelle,” totesi Suomen Viron-instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi.

Kysely lähetettiin 2022 kaikkiin Suomen ja Viron kuntiin. Kyselyyn vastasi 136 virolaista ja suomalaista kuntaa. Vastanneista suomalaisia kuntia oli 81 ja virolaisia 55. Kyselyn vastausprosentti oli 41 %. Suomalaisten kuntien osalta vastausprosentti oli 26 % ja Viron kuntien osalta 69 %. Suomen ja Viron kunnilla on Kuntaliiton tietojen mukaan yli 100 ystävyyskuntasuhdetta. Suomen ja Viron kuntaliitoilla on kolmivuotinen yhteistyösopimus, joka uudistetaan keväällä 2023.

Suomen Kuntaliiton kansainvälisten asioiden päällikkö Laura Parsama.

Rajat ylittävälle kansainväliselle kuntayhteistyölle on iso tilaus. Viime aikojen globaalit tapahtumat ovat osoittaneet paikallistason toimintavalmiuden ja tarpeen vastata yllättäviinkin haasteisiin. Yhteistyön merkitys korostuu. Nyt päivitämme tätä toimintaa entistä verkostomaisemmaksi ja ketterämmäksi yhdessä kuntien sekä Tuglas-seuran ja Suomen Viron-instituutin kanssa. Viron kaupunkien ja kuntien liitto on tiiviisti mukana tässä kehittämistyössä, kiitteli Kuntaliiton kansainvälisten asioiden päällikkö Laura Parsama.

Suomen ja Viron ystävyyskuntatoiminnalla on pitkä historia. Se alkoi jo neuvostoaikana, mutta varsinainen suuri buumi oli Viron uudelleenitsenäistymisen aikoihin. Innostus oli tuolloin valtavaa molemmin puolin. Suomesta Viron kunnat ja kaupungit saivat merkittävän tuen, jolla rakennettiin länsimaista paikallishallintoa. Asetelma on Viron kehittyessä muuttunut, ja nyt virolainen digitaalinen osaaminen ja joustavuus on asia, josta suomalaisilla on oppimista.

Kuntakyselyn julkistuksen yhteydessä Suomen kuntaliitto, Tuglas-seura ja Suomen Viron-instituutti julkistivat konkreettiset lupaukset kuntatason toimintaan. Kuntaliitto lupaa järjestää syksyllä seuraavan suomalaisvirolainen kuntatapaaminen. Suomen Viron-instituutti lupaa laajentaa koululaisvierailuja. Tuglas-seura lupaa antaa asiantuntija-apua, kun suomalaisissa kunnissa halutaan tutustua virolaisten kuntien ratkaisumalleihin ja toimintatapoihin.

Ei pönöttämistä! Suomen ja Viron kuntakohtaamiset ovat välittömiä tilaisuuksia. Selfien otti Ando Kiviberg (oikealla), mukana Anni Lillemets Porvoosta (vasemmalla) , Arja Puukko Suomen Kuntaliitosta, Jaana Vasama Tuglas-seurasta, Hannele Valkeeniemi Suomen Viron-instituutista, Laura Parsama Suomen Kuntaliitosta, Mikko Savikko Porvoosta, Ott Kasuri Viron Kaupunkien ja Kuntien Liitosta.