Suomen ja Viron välinen todellisuus on muuttunut 30 vuodessa enemmän kuin ehkä olemme huomanneetkaan. On syntynyt kokonaan uusi ihmislaji – virolais-suomalainen tai suomalais-virolainen kaksoismaalainen, jonka asuu Suomenlahden molemmin puolin yhtä aikaa.
Suomen Viron-instituutti on toiminut Virossa melkein päivälleen yhtä kauan kuin Viro on hallinnut itsenäisenä omaa maataan. 30 yhdessä kuljettua vuotta voi instituutin näköalapaikalta jakaa karkeasti kolmeen eri vaiheeseen: huumantuminen, ammattimaistuminen, kaksoismaalaistuminen.

Tv-ruudun kokoinen ikkuna vapauteen

Uudella yhteisellä toiminta-alueella liputaan luontevasti sinivalkoisella ja sinimustavalkoisella. Yhteenkasvaminen on alkanut hitaasti, mutta kerralla isosti sitä juhlittiin Suomen täyttäessä 100 vuotta. Kuva: Hannele Valkeeniemi

Huumaantumisvaihetta oli koko itsenäisyyden palauttaminen. Pitkäaikainen kulttuurisihteeri Maimu Berg kuvasi sitä romanttiseksi ajaksi 15.6.2021 Tallinnassa pidetyssä keskustelutilaisuudessa (linkki).
Alussa nälkä kaikkea Suomea ja suomalaisuutta kohtaan oli loputon. Suhteiden kovassa ytimessä oli kulttuuri, kieli ja kirjallisuus – koska äidinkielinen sana on molemmille kansoille pyhä. Koti ja identiteetti on kielessä.
Ikkuna vapauteen oli ennen muuta televisioruutu. Sitä kuvaa sympaattisella ja ihmisläheisellä tavalla Tallinnan kaupunginmuseon näyttely “SoomEST vabaduse viise otsimas” (linkki).
Melkein kaikki Suomea koskeva kiinnosti Virossa, ehkä lukuun ottamatta se, miten Suomessa taisteltiin viinan ja tupakan kauhuja vastaan, kuten alkuajan johtaja Seppo Zetterberg kuvaa podcast-sarjassa (linkki).

Ammattimaistumisen aika

Virolaiset ovat sopeutumisen maailmanmestareita. Muutosvauhti huimaa hitaamman suomalaisen päätä. Ei kulunut kovin kauan, kun Viro seurasi Suomea jo Euroopan unionin jäseneksi.
Tuo ajanjakso johti monin paikoin ajatteluun, että suhteitakin hoidetaan nyt Brysselin kautta. Suomi tietenkin kiinnosti Virossa edelleen, mutta Eurooppa ja koko muu maailma kiinnosti vielä enemmän.
Kulttuurisuhteet myös alkoivat ammattimaistua. Kulttuuria alettiin katsoa 2000-luvulle siirryttäessä luovana taloutena.

Kahdessa maassa asuvat perheet sarjakuvapiirtäjä Martin Rattaksen kuvaamana. Sarjakuvallinen lähestyminen oli osa Koneen säätiön rahoittamaa laajaa tutkimusprojektia. Kuva: Suomen Viron-instituutti

Kokonaan uuden kulttuuritilan ja ihmisen synty

Vuosi 2008 oli yksi vedenjakaja. Virolaisia alkoi käydä talousromahduksen jälkeen joukoittain Suomessa töissä. Lisäksi juuri ennen vuodenvaihdetta Viro liittyi Euroopan unionin Schengen-alueeseen. Rajatarkastukset poistuivat. Tämä oli alkusysäys uuden ylirajaisen yhteisen alueen synnylle.
Työssäkäynti Suomessa ei välttämättä merkinnyt valtavaa uutta kiinnostusta suomalaisuutta tai kulttuuria kohtaan. Se oli käytännön arkea, jossa maiden läheisyys mahdollisti sen, ettei työn perässä ollut pakko muuttaa kokonaan pois – saattoi pitää siteitä yllä kotimaahan.
Suomenlahden molemmin puolin on kautta historian täydennetty toisiaan. Suomalaisilla on paremmat kalavedet ja virolaisilla paremmat viljasadot. Ylijäämät on vaihdettu seprakaupassa (sepra=sõpra=ystävä). Vaihto on vahvistanut molempia. Rajalla ei ollut sepra-aikaan merkitystä, vain venematkan pituudella.
Nyt ei ole matkan pituus esteenä, eikä Schengen-alueella rajakaan. Monipaikkainen elämä on nykymaailmassa mahdollista.

Kaksi kieltä, kaksi kotimaata. Heidi Iivarin tuore runokirja Tarton sarjarakastaja on valmiiksi kaksikielinen. Myös kirjailija Kai Aareleid kulkee sujuvasti kahden rannan väliä. Kuva: Prima Vista / Uku Peterson

On syntynyt myös kokonaan uusi kulttuurialue ja ylirajainen toimintatila. Konserteissa ja näyttelyissä voi käydä sujuvasti maasta toiseen. Kuvaava esimerkki on, miten syntyi palkittu elokuva Hytti numero 6: ohjaaja Suomesta, käsikirjoittajat Virosta ja kuvaus Venäjällä. Aitoa rajan unohtavaa yhteistoimintaa.
Mitä uusi itämerensuomalaisuus on?
On syntynyt kahden maan perheitä, kahden maan asukkaita. Tai on asuttu vuoron perään molemmissa maissa. Ollaan ehkä jokapäiväisesti tekemisissä kahdella kielellä ylirajaisesti toimivassa yrityksessä. Tätä on tutkittu vasta vähän. Perusteellisimmin tilannekuvaa on avannut toistaiseksi Siirtolaisuusinsttuutin tutkimus (linkki)
Korona teki tietenkin tähän valtavan ison poikkeuksen, eristi meitä taas toisistamme. Mutta samalla se teki kertaheitolla näkyväksi hitaasti alkaneen uuden, ylirajaisen ajan.

Helsingin Tallinna-projektin johtaja Martti Asunmaa oli 1990-luvun alussa aikaansa edellä. Hän nosti esille Talsingin-tunnelin, sekä kysymyksen, mitä kieltä kaksoiskaupungin alueella tulevaisuudessa puhutaan. Ote Õhtulehdestä 10.4.1995.

“Miten tulevaisuudessa pärjäävät ne, joilla ei ole kahta kotimaata”, kysyi instituutin entinen Tarton kulttuurisihteeri Järvi Lipasti kesäkuun keskustelutilaisuudessa. Nykyään Helsingissä asuva Järvi on itse hyvä esimerkki kaksoismaalaisuudesta.
Mitä uusi itämerensuomalaisuus sitten on? Se on yhteisen toiminta-alueen mahdollisuuksien tajuamista. Se ei ole yhteistyötä vaan työtä yhdessä. Se läheisyyden edun tajuamista.
Uusi itämerensuomalaisuus vahvistaa molempia kulttuureja, tuo lisäresurssia meistä itsestämme. Toistaiseksi se on vielä paljolti hyödyntämätön luonnonvara.
Tällaista kaksoismaan vaihetta ei ole välillämme aiemmin ollut. Nyt on aika katsoa, millaisia uusia mahdollisuuksia kohti uusi aika meitä vie.

 

Hannele Valkeeniemi
Suomen Viron-instituutin johtaja