Marika Tammeaid. Kuva Hannele Valkeeniemi

Suomen Viron-Instituutin säätiön hallituksen puheenjohtajana on aloittanut HTT Marika Tammeaid. Hän on ratkaisukeskeisyyteen ja positiiviseen psykologiaan erikoistunut pitkän linjan kouluttaja-coach, työnohjaaja, johtamiskouluttaja ja tietokirjailija. Hän toimii Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itlassa kehitysjohtajana ja edistää ilmiö- ja ihmislähtöistä julkista päätöksentekoa ja johtamista.

Pyysimme Marikaa esittelemään itsensä:

Toimittuani kaksi vuotta Suomen Viron-Instituutin hallituksessa, on suuri kunnia nyt jatkaa puheenjohtajan roolissa. Tosin, Suomen Instituutti on itselleni tuttu ja rakas yhteistyökumppani jo 30-vuoden takaa, kun toimin Virossa Pohjoismaiden ministerineuvoston Tallinnan toimiston johtajana.

Viroa ja virolaisuutta aloin alun perin ymmärtää syvemmin virolaisen puolisoni kautta, ja myös lapsemme on kasvatettu kaksikielisiksi. Toivon, että Suomen ja Viron suhteissa muistettaisiin nykyistä paremmin, että jos itse emme vaali tätä itämerensuomalaista kieliyhteyttä, sitä ei tee kukaan meidän puolestamme. Instituutin strategian yhtenä painopisteenä onkin edistää suomen ja viron kielten vastavuoroista käyttöä arkisissa tilanteissa. Pienellä keskittymisellä se onnistuu, jopa ilman erityisiä kieliopintoja, ja samalla voi oivaltaa jotain uutta omasta kielestään ja yhteisestä historiastamme.

Olen erittäin iloinen siitä, että suomea Viron kouluissa oppivien lasten ja nuorten määrä on viime vuosina kasvanut merkittävästi, ja että esim. kirjallisuutta käännetään ahkerasti. Itse olen kantanut korteni kekoon kirjoittamalla kirjaesittelyjä virolaisesta kirjallisuudesta suomalaiselle yleisölle.  

Suomen Viron-instituutin tehtävänä on vahvistaa Suomen ja Viron yhteyksiä taiteen, koulutuksen ja yhteiskunnan eri aloilla. Kaikilla näillä alueilla tapahtuu paljon, ja näen, että instituutti on avainroolissa vaikuttamassa siihen, että vilkkaat suhteet myös syvenisivät. Sitä tarvittaisiin yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Ajattelen, että suomalaisilla olisi paljon oppimista virolaisesta mahdollisuuksien näkemisestä ja nopeasta toimeen tarttumisesta. Kun sen yhdistää suomalaiseen pitkäjänteisyyteen, voisimme olla yhdessä paljon enemmän. Luovuus ja uudet ratkaisut vaativat dynaamista erilaisuutta syntyäkseen ja lähteäkseen lentoon.

Nyt ei ole varsinaisesti unelma-aika hoitaa puheenjohtajan tehtävää. Talouskehityksen ja julkisen rahoituksen painopisteiden muutoksen takia pysyvä julkinen tuki instituutin toiminnalle on vähentynyt sekä Suomen että Viron puolelta. Yksityinen sektori ja säätiöt ovat tähänkin mennessä olleet instituutille tärkeitä yhteistyökumppaneita, mutta nyt niiden merkitys kasvaa. Minua kiinnostaisi erityisesti tietää millä lailla instituutti voisi olla relevantti Virossa ja Suomessa toimivien yritysten näkökulmasta ja mikä taas virolaisia nuoria Suomessa puhuttelee.

Instituutilla on ollut iso rooli Suomen ja Viron yhteyksien uudelleenluomisessa. Merkittävän historian jatkoksi on tärkeä katsoa tulevaisuuden mahdollisuuksiin, ja määrätietoisesti kasvattaa uusia Suomen sillan kulkijoiden sukupolvia.

Instituutin perhe jakaa hallituksen puheenjohtajan ajatukset sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti ja toivottaa Marikalle iloa, voimia ja menestystä kaikessa!