Saunomalla parempi maailma! Suomen Viron-instituutti tuottaa EU:n vuoden 2024 kulttuuripääkaupungissa Tartossa keskustelufestivaalin saunan lauteilla. Tavoitteena on edistää keskustelukulttuuria saunatapojen opeilla. Lisäksi festivaali edistää saunomista osana yhteisöllistä kaupunkikulttuuria.

”Saunan ominaisluonteeseen kuuluu tasavertaisuus. Löyly myös muuttaa meitä ystävällisemmäksi ja on hyödyllistä terveydelle. Voi sanoa, että sauna tekee meistä itsemme parempia versioita. Sauna on kuitenkin meille niin itsestäänselvä, että emme ole tottunut pitämään sitä dialogin ja keskustelukultuurin esikuvana laajemmin, sanoo Suomen Viron-instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi.

Tarton kaupungin uimarannalle Emajõen varteen tuodaan tapahtumaa varten useita siirtosaunoja. Joka tasatunti alkaa uusi keskustelu, joka kestää 20-30 minuuttia. Sitten siirrytään viilentymään. Keskustelua voi jatkaa jäähdytellessä. Uusi erä alkaa jälleen seuraavana tasatuntina. Keskusteluteemoja on kolme: rehe (perinteet), rohe (ympäristö/vihreys) ja rahu (rauha). Saunojen lisäksi paikalla on erillinen teltta vaatteiden vaihtoa varten, lisäksi virvoke- ja ruokamyyntiä.

Saunojen keskustelukulttuuri näyttää esikuvaa sille, millainen voisi olla julkinen puhekulttuuri koko yhteiskunnassa – ystävällinen, vastakkainasettelua välttävä, yhteistä osaa etsivä ja osallistava. Sauna on kulttuurimme syväjuuri, samalla se on nykyajassa hyvän olon ja rentoutumisen lähde, suosittua jokaisessa ikäryhmässä ja sosiaaliluokassa. Sauna tekee tasavertaiseksi, koska ei kanneta titteleitä, kunniamerkkejä eikä univormuja.

”On enemmän kuin luonnollista, että sauna on mukana Tartto 2024 kulttuuripääkaupunkiohjelmassa. Virolainen savusaunakulttuuri pääsi Unescon aineettoman maailmanperinnön luetteloon 2014. Se on vahvistanut saunakulttuuria Virossa, ja vuonna 2023 vietetäänkin saunan teemavuotta”, toteaa Kansainvälisen Saunaliiton (ISA) puheenjohtaja Risto Elomaa.

Saunassa ihmiset suhtautuvat toisiinsa kunnioittavasti, ystävällisesti ja vilpittömästi. Ollaan ilman mobiililaitteita ja keskitytään inhimilliseen kontaktiin. Asiat puhutaan niin kuin ne ovat. Vain ihminen merkitsee. Siksi saunassa totuus on alaston sanan varsinaisessa merkityksessä.

”Alaston totuus” on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin Tartto 2024:n perusohjelmistoa.

Lue tästä  Kansainvälisen Saunaliiton tiedote Tartto 2024:n ja Alastoman totuuden järjestäjille (englanniksi).

Aika:
Perjantai 10.5.2024 klo 17-21
Lauantai 11.5.2024 klo 15-20

Paikka:
Emajoen uimaranta, Ujula-katu 102, Tartto

Kieli:
Pääosa keksusteluista käydään viroksi, osa myös englanniksi.

Sauna-alueen laidalla on erikseen teltta pukeutumista varten sekä ruoka- ja juomamyyntiä.

Liput Piletilevistä:
5 euroa (alle 12-vuotiaat ilmaiseksi)

Yhteistyökumppanit:
International Sauna Association (ISA), Eesti Maaturism, Oulu 2026, Operaatio Pirkanmaa, Tarton Suomi-seura, Tartto 2024: (International Sauna Association, Eesti Maaturism, Oulu 2026, Operaatio Pirkanmaa, Tartu Soome Selts, Tartu 2024)