Hannele Valkeeniemen blogikirjoituksensa on johdanto toukokuun uutiskirjeeseen.
Virossa ymmärretään hyvin, että pieni ei pärjää yksin. Pitää verkostoitua niin laajasti maailmaan kuin mahdollista. Se ei muodosta uhkaa omalle identiteetille vaan päinvastoin uusia ravinteita työlle ja ajattelulle.
Suomen Viro-instituutin hallituksen puheenjohataja Marika Tammeaid, johtaja Hannele Valkeeniemi ja asiamies Virpi Näsänen Roomassa SKTIn verkostotapaamisessa.
Suomen Viron-instituutti on yksi väylä, joka liittää virolaisia myös muuhun kansainväliseen taiteen ja tieteen yhteisöön. Suomella on yhteensä 17 kulttuuri- ja tiedeinstituuttia ympäri maailman, Beninistä Berliiniin. 4.–5.toukokuuta tämä verkosto kokoontui kevätseminaariin Villa Lanteen, Suomen vanhimpaan, yli 70 vuotta sitten perustettuun tiedeinstituuttiin Roomassa.
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ovat tieteen ja taiteen vapauden sekä demokratian ja kansainvälisen vuorovaikutuksen etuvartioita. Tämä on uniikki tapa edistää kansainvälistä vuoropuhelua. Instituutit ovat kaikki riippumattomia, ei valtiojohtoisia, niillä on omat taustaryhmänsä ja paikalliset kumppaninsa. Samalla ne tekevät asioita yhdessä, siten Virostakin on tarvittaessa yhteys Tokioon tai New Yorkiin.
Suomessa on juuri valmistunut uusi kulttuuripoliittinen ohjelma ja luovien alojen kasvustrategia. Luovat alat ymmärretään yhä selkeämmin taloudeksi. On myös kasvanut ymmärrys, että kulttuuri kasvattaa henkistä kestävyyttä.
Kulttuurisodat ovat arvojen sotia
Lintuperspektiivi antaa hyvää vertailupohjaa omaan tekemiseen. Virossa olemme pieni, mutta laaja-alainen. Mutta kaikilla on samat peruskysymykset: miten puolustaa sivistystä ja demokratiaa? Miten pärjäämme hullujen diktaattoreiden, sotien ja vapaudenrajoitusten aikana? Miten kasvatamme luovan talouden elinvoimaa? Mitä tehdä kulttuurisodille, arvokonflikteille, joiden rintamalinjat kulkevat keskellä meitä?
Kestävä kansainvälisyys tarkoittaa sitä, että olemme vuorovaikutuksessa ilman, että ketään alistetaan, tai ilman että tuemme alistajia. Juuri nyt tässä on paljon viheliäisiä kysymyksiä. Kulttuurisodiksi kutsutut arvojen konfliktit ovat paikoin repiviä. Jos yksi pitää oikeana joidenkin ihmisten alistamista ja toinen ei pidä, sitä ei pysty sovittamaan.
Globaalissa etelässä eurooppalaisten demokratian puolustaminen ei tunnu uskottavalta, kun jotkin sodat tuomitaan ja toisia ei. Tämä ei ole arvokonflikti vaan kaksoisstandari. Nykytaiteen ”olympialaisiin”, Venetsian Biennaalleen hyväksyttiin nyt Venäjä. Euroviisuihin ei hyväksytti, mutta Israel kelpaa. Urheilussa on vielä kirjavampaa. Länsi ei tosiaan näytä johdonmukaiselta.
Kulttuuri on myös puolustuslinja
Kulttuuri on kuluneen sanonnan mukaan siltojen rakentajia. Toisen mukaan taidetta tai urheilua ei pidä sotkea politiikkaan. Mutta se on mahdottomuus. Taiteen ja tieteen sisältöjen valinnat ovat aina ”poliittisia”, ne kantavat joitain arvoja. Toki arvot voi unohtaakin, kuten usein tapahtuukin.
Kulttuuri onkin myös puolustuslinja. Tätä on nostanut esiin mm. Narvan museon johtaja Maria Smorževskihh-Smirnova. Hän muistuttaa, että kulttuuri on arvojen järjestelmänä joskus viimeinen raja hyväksyttävän ja ei-hyväksyttävän välillä. Silta voidaan rakentaa tasaveroisten kesken, ei sellaisen kanssa, joka haluaa hävittää sinut.
Onko kulttuurivienti sitten sillan rakentamista? Vienti on yksisuuntaista. Oikeastaan kannattaisi puhua tässäkin vuorovaikutuksesta.
Viron presidentin valtiovierailu Suomeen näytti suomalaisille hyvää esimerkkiä. Mukana oli laaja kulttuuridelegaatio. Se oli rakentamassa vuorovaikutusta, josta molemmat voivat hyötyä. Korkean profiilin yhteyksien luominen voi johtaa asioihin, joita emme osaa vielä ennustaa.
Yhteyksien luominen kuin taimikasvatusta tai kutomista
Oikeastaan luovan alan yhteyksien luominen rinnastuu yrityshautomoon. Jokainen uusi kansainvälinen kontakti mahdollistaa kauppaa, vaihtoa, uusia vaikutteita, uusia yleisöjä. Tai yksinkertaisesti parempaa ajattelua, jonka seurauksena ”tuote” paranee.
Rauhan ajassa luodut kontaktit vahvistavat myös yhteenkuuluvuutta. Siis verkostoja, joista on apua hädän hetkellä.
Instituutit ovat verkostojen luomisen bisneksessä. Residenssit, opintoretket, verkostoituminen on ruohonjuuritason kylvötyötä ja ristiinpölytystä, joista voi kasvaa tulevia menestystarinoita tai kulttuuriperintöä.
Yhteistyöstä puhutaan paljon. Käytännössä se on kuitenkin arkista vuorovaikutusta. Ihmiset ja ajatukset liikkuvat. Yhteyksistä syntyy verkkoja, niistä puolestaan kudoksia. Tiheät ja monisäikeiset kudokset kestävät iskuja, luovat paljon puhuttua resilienssiä.
Hienojen sanojen takana on tavallisia tekoja. Ihmisten yhteen saattamista, hotellivarauksien tekemistä, matka-apurahojen ruinaamista, väsyttävää aikatauluvoimistelua. Mutta niin syntyy uusia näkökulmia, parempaa tiedettä ja taidetta, uutta ajattelua, elinkeinomahdollisuuksia ja sopeutumiskykyä. Hieman parempi maailma.
Pitää olla kiitollinen yhteyksien kylvölaatikoiden perustajille, esimerkiksi taidemesenaatti Amos Anderssonille. Hän keksi 1950-luvulla ostaa Roomasta 1500-luvulta peräisin olevan hienon villan tieteen ja taiteen harjoittamista varten suomalaisille.
Ei muuta kuin kulttuurin yhteyksiä kylvämään, onhan kevät!
SKTI ehk Soome Kultuuri- ja Teadusinstituudid mai alguses Roomas Villa Lante ees.
